Tänään Blogisanomien toimitus on kulkenut blogista blogiin hyvin mietteliäänä. Otsarypyt syvenevät ja valahtavat kohta näppäimistölle niin, että otsaan jää syvä kuoppa ikuisiksi ajoiksi, eikä pää siitä enää nouse. Meidän Blogistaniamme on hajoamassa palasiksi. On heitä, jotka eivät kestä toimittajien blogeja ja heitä, joista emme saa mainita. On myös heitä, joista saamme kyllä mainita, vaikka he eivät tätä julkaisua koskaan lue. Ja on heitä, joista mainitsemme liiankin paljon, eikä sekään koskaan riitä. Ei edes meille. On lisää "topless" -bloggaajia ja heitä, jotka yhä uskovat ehtaan kilpailuhenkeen. On myös heitä, jotka käyttäisivät kirjoituksistaan sanaa lastu, ja yllättäen myös heitä, jotka eivät kestä nähdä koko sanaa ikäpäivänä.


Kiusaajat kuriin

Tampereliite saa odottaa. Nyt katsellaan, mitäs pikkuisia räyhähenkiä skenen yllä oikein hilluukaan.Yksi niistä lienee herttainen VaiNiin, jonka lämpimän humoristiset hyökkäykset valitettavasti vaikuttavat melko tarkoitushakuisilta kohteineen ja asioineen. Mitä tässä voi tavallinen bloggaajaparka enää tehdä, kuin huokaista syvään ja toivottaa jonkinlaista mielenrauhaa sinnepäin. Tällaiset savuunsa yhdessä päivässä tukehtuneet pyrstötähdet eivät liene mainintaa kaipaisi. Hyvin nukutut yöunet kun saavat päivänvalossa nerokkaimmatkin ideat näyttämään kärähtäneiltä. Kuitenkin häiriköintiin ja kiusaamiseen pitäisi puuttua heti, jotta uusia siipensä polttavia päiväperhoja ei enempää syntyisi. Ja meillähän on valtaa puuttua asioihin, mistä eräs kiusatuksi tulleistakin meitä moitti. Kompostin synnystä voi lukea täältä.Ympäri mennään ja yhteen tullaan, vaikka ei haluttaisikaan. Ehkä tässä voisi jo olla jonkinlaisen tukiryhmän tarvetta, tosin vaikea sanoa, voisiko ryhmään osallistua sekä kiusattuna että kiusaajana.


Ole topless

Schizo-Janne sitten otti ja lähti top-listalta. Me otimme selvää, mikä katkaisi kamelin selän, ja paljon sinne olikin kertynyt. Lue Jannen haastattelu tästä. Myös Apinalaatikon Jarzuli otti kohkaamisestaan opikseen ja antoi listatilaa muille. Tämä ei ole meidän mielestämme huono idea, mutta paras idea ja kaikille tasapuolisin tapa olisi lopettaa koko top-lista. Nyt kärkipaikkaa pitää Lasitalon emäntä. Itse Helsingin Sanomien päätoimittaja, olkaapa hyvät. Siis olemmeko me yhteisö vai emmekö me ole? Onko listasijoitus edes tae korkeatasoisesta blogista, vaiko Blogistaniaan ensin ehtineiden etuoikeus ja isojen mediatalojen kisailukenttä? Kirjailijoitten ja poliitikkojen työväline? Voiko bloggaamisesta ylipäätään kilpailla ja miksi pitäisi?

[Päivän vihje: Top-listalta pääsee pois yhdellä hiiren klikkauksella. Menette vain omaan infopalleroiseenne ja sieltä sivulta Muokkaa tietoja >> -kohdasta etsitte pikkuruisen laatikon kohdasta Tilastot: Älä näytä tilastoja ja painatte siihen väkäsen.]


Käsikirjoitus, uusia blogeja Vt:n tapaan sekä kuukauden kuvat

Miettikääpä kuulkaa näitä, samalla kun luette miten voi käydä, jos "mediatalot saavat liian sananvapaista bloggaajista" tarpeekseen ja sen jälkeen Jäädykepiirikunnan luotsauksen blogiskenen uutuuksista. Välissä voi tarpeen vaatiessa lepuuttaa silmiään vaikka Kuukauden kuvissa, mutta pitäkää koko ajan mielessä top-lista sijoituksenne ja käykää samalla katsomassa, montako lukijaa olette tässä ajassa menettäneet ja laatikaa siitä aiheesta seuraava esseenne.


Imetysviikot

Tiesittekö, että skenessä on parhaillaan myös meneillään imetysviikot. Huhutaan, että nykyajan äidit eivät kerta kaikkiaan suostu imettämään vauvojaan, tissit kun ovat monien mielestä ihan näyttelykappaleita vain, mutta meidän Bloginnean naiset ovat yhdessä rintamassa antaneet huhuille kyytiä. Uusi äititulokas Sanzibaarikin on liittynyt joukkoomme.


Maailman tuskaa

Vastapainoksi äitiyden onnelle Bloginneasta löytynee tukuttain blogeja, joissa maailman tuskaa ja alennustilaa ruoditaan urakalla. Pahanilmanlintu tarttuu aiheisiin lyhyen ytimekkäästi ja sopii kiireisimmille bloggaajille mainiosti, mikäli haluaa lukea vain huonoja uutisia.


Setä kertoo meille mikä on blogi

Sedergren (46 v.) on vääntänyt rautalankaa oikein urakalla. Jos olet jostakin syystä lukenut tämän lehden ja mietit mistä siinä kirjoitettiin, se selviää tuota pikaa kun painat tästä. Siellä blogissa kerrotaan mikä se blogi oikein on. Siitä kerrotaan ihan pian myös Kuukautisliitteessä. Anssin tarina etenee ja sen sisältö jakaa porukkaa kahtia. Toiset tykkää, toiset ei. Me kyllä tykätään koko "brittiläisen tabloidin" suomalla ärhäkkydellämme ja nurisemme väliotsikoista, jotka eivät kerro yhtään mitään!

 

Täällä ei tosiaan ole mitään laskuria. Jos haluat tulla löydetyksi niin jätä kommentti...

- Pauliina