Kylmyys on vaatinut veronsa ja sähkö on vähissä. Porukka on hivenen hyytynyt. Kireiden pakkasten vaikutus bloggareihin muistuttaa ainavihantien kasvien nuupahtamista. Me käpristymme viltteihimme ja tummumme. Kuka muistaa enää reilun viikon takaisia leutoja vesikelejä? Suomalainen synkkyys on voimissaan. Synkkää on tarjolla heti aamusta. Mitä synkempi äänikin sen parempi. Ja jos hetkenkin elämä maistuu makealta, sillä on taatusti paskainen loppu. Suomalaiset ovat läpikateellista kansaa ja syyllinen on aina tuolla jossain. Humanistitkaan eivät ole enää turvassa - edes itseltään. Miten meidän oikein käy?

Omituisia neulojia piisaa

Edes neulebloggareilta ei tähän hätään ole valmistunut juuri mitään mieltä mieltä lämmittävää. Villasukkia ja nuttua on saanut hakea omasta kaapista, sillä neulebloggarit ovat myös keskittyneet kaivelemaan omiaomituisuuksiaan ikään kuin niitä pitäisi kaivamalla kaivaa. No, tikkunsa ristiin pakkasta vastaan on sentään pannut Zausa. Nämä kämmekkäät tulisivat tännekin tarpeeseen. Kultainen kudinpuikko -äänestys päättyy tänään. Tuloksia lienee luvassa ensi viikolla.

Nuorisoa ja propagandaa

Nuoriso on sentään tajunnut omituisten meemien olennaisen omituisuuden. Bitten kertoo puhuvansa toisten ihmisten kanssa, tosin ennen tapaamista. Kuvitelkaa! Mitä jos ei puhuisikaan itsekseen, vaan ihan, hitto soikoon, lärpättelisi hyvin harjoitelleena sujuvasti muiden kanssa. Nuorisossa on sittenkin toivoa, pissismi kukoistaa, vaikka äänestyspäätös presidentin vaaleja silmällä pitäen sitten Uutisvuodon perusteella tulisikin tehtyä toisin kuin täällä. Jonkin verran tuli blogeissa valitettavasti törmättyä varsinaiseen propagandaankin, mutta sen levittämiseen ei liene enempää aihetta. Kukaan bloggari ei voi olla niin tyhmä, etteikö ymmärtäisi paskanheiton syitä. Kun vaan ne paskanheittäjät ymmärtäisivät myös seuraukset. Kansalaissurinalismin jäljet päättyvät lyhyeen. Propaganda kääntyy taatusti itseään vastaan, kohdistui propaganda sitten Sauliin tai Tarjaan. Unskikaan ei hurjille juoruille lämpene.
Laatujournalismin tekeminen poliitikkojen yksityiselämästä on vaikea rasti, lukekaa vaikka Apinalaatikosta.

Nyt riittää leikkely

Ruma nainen kävi pistäytymässä blogissaan sitten lokakuun vain kertoakseen, ettei enää jaksa hukkua rumuuteensa. Sen sijaan ulkonäkö, kauneusleikkaukset ja läski alkavat näin kevään korvilla puhututtaa myös muita. Tuiman Tuumailut rypyistä ovat saaneet aikaiseksi kiinnostavan keskustelun. Laihduttaminen kiihtyy kovaa vauhtia ympäri bloginneaa. Kauneus on monelle naiselle pakkomielle, vaikka he eivät sitä itse edes huomaa. Elämä pyörii koko ajan omien ulkonäkövaatimusten ympärillä. Keväät laihdutetaan, jotta päästään rannalle esittelemään kaunista itseään ja ruskettumaan vieläkin seksyimmäksi. Pian ollaan samassa pisteessä kuin Marian kertomat amerikkalaiset naiset. Bikinitkin tehdään niin pieniksi, että alapäätä pitää jo leikkauksin kohentaa. "Viime aikoina muodissa olleet narutangat ovat tuoneet kirurgeille paljon uusia asiakkaita, koska narutangoista tuppaa tursuamaan yli vaikka miten olisi." Tuleeko raja koskaan vastaan? Eikö kohta olisi jo aika kumartaa rumuutta? Eihän nyt, jumankauta, tämä kauneuden ihannointi voi jatkua tällä tavalla! Tätä menoa naiset ovat pian pelkkää tunnotonta arpikudosta, eikä miehille kelpaa enää tavallinen naapurin tyttö ollenkaan, puhumattakaan naisten täysin todellisuusvierotteisista mieskuvitelmista. Hävetkää ja katsokaa peiliin. Tutkikaa myös aivojanne, josko sieltä löytyisi vielä järjen hiven tähän asiaan.Hemmetti.

Tiedotuksia ynnä muuta

Bloggareitten itsensä esittely IT-viikossa etenee. Mutta mistä sinne kirjoitti mitvit? Siis ihan oikeasti, mistä se kirjoitti?

Tuomaksen
käsi on pipi, joten vuodatuksen blogit saavat nyt sitten jonkin aikaa pärjätä ilman isukkiaan.

Ja niin kuin Olli, muistakaa syöttää Suomen omia lintuja, että ne voisivat paksusti näilläkin säillä ja ovat sitten potrassa kunnossa ottamaan vastaan flunssaisia etelästä palaavia muuttolintuja.



Mä joskus mietin, olenko muiden silmään hullu tai feikkipelle tai muuten vääränlainen, kun olen  peruspossutiivinen otus.

Kaura, Häiriöklinikan kommenttilootassa