Kirpeä sää ja röyhkeä aurinko ovat pitäneet bloggarit poissa toistensa kimpusta. Viime viikkoinen draama on peittynyt tuhkaan ja jokunen blogikin uurnattu. Tämän seurauksena on tullut aika miettiä mitä iloa bloggarille on yhteisöllisyydestä? Mikä loppujen lopuksi on blogin funktio: Pitää yhteyttä muihin bloggareihin vai kirjoittaa kammiossaan omista asioistaan muista välittämättä? Vai täyttää narsistista sielua kalvava tyhjiö maksimaalisella suosiolla? Ja missä ylipäätään on suosion salaisuus?

Kestääkö siis keskivertobloggarin kantti seurata aina vain samojen blogien suunnatonta menestystä blogilistalla? Vain jokunen uutuus on onnistunut vuoden aikana vavisuttamaan Blogoslavian peruskallioita ja niistäkin jotkut kenties entisillä meriiteillä. Bloggareitten päätä ei mikään käännä kohti toinen toistaan upeampia kirjoittajia ja monet kestosuosikit ovatkin säilyttäneet asemansa pelkällä vasemman käden heilautuksella. Kyse ei ole siitä, etteivätkö nämä iki-idolien blogit olisi hyviä, ne eivät vain näytä olevan sen parempia kuin tuhannet muutkaan blogit, jotka löytyvät vasta toplistan viidenneltä sivulta sijaluvuilta 400-500.  Suosion syyt ovat mystisiä ja vanhat tottumukset tuntuvat olevan meissä kiinni kuin kieli jäisissä tikapuissa. Toimituksen se on saanut mietteliääksi. Mitä hyötyä tästä kaikesta on ollut, kun se ei ole muuttanut mitään? Mikä saa jokaisen uudenkin bloggarin linkittämään aina näihin samoihin muutaman säihkyvän virkkeen blogeihin ja ruksimaan ne suosikeikseen? Ovatko ne niin erilaisia kuin tuhannet muut blogit? Todella? Vai haetaanko sillä sittenkin nopeaa hyväksyntää omalle blogille? Samalla kuitenkin tullaan ruokkineeksi niidenkin suosiota, jotka kriittisellä silmällä katsottuna eivät sitä juuri sen enempää ansaitse kuin muutkaan. Tämä blogiyhteisö toimii siis samoilla säännöillä kuin mikä tahansa muukin elävä yhteisö ja nurkkakuntien syntymisen perusteet ovat aina henkilökohtaisia, ei kai kukaan näitä blogeja ihan säälistäkään lueskele, vaikka sitäkin kai nurkkakunnissa tapahtuu jonkin verran.

Useinmiten draaman ainekset  kiinnostavat yhtä paljon kuin asiapitoinen kansalaisjournalismikin.Virtuaalinäytelmien dramaturgit sulattavat sydämiä syystä tai toisesta, objektiivista näkökulmaa saa näistä blogeista hakemalla hakea eikä sitä löydy edes kommettilaatikoista. Joistakin ihmisistä tulee suosikkeja, joita toiset sokeasti seuraavat omista motivaatioistaan riippuen.Väliinputoajia näyttäisivät olevan sellaiset, jotka eivät tee elämästään sensaatiota eivätkä valita lukijapulaansa, tai jotka eivät kirjoita päivänpolttavista kysymyksistä. Joskus tilanne näyttää kertakaikkisen epäreilulta. Moni  tiensä tähtiin ponnistanut ei ole siltikään tyytyväinen kansansuosioonsa, ja syyllistä on etsitty meistäkin. Me emme kuitenkaan voi tämän enempää. Loppu on jokaisesta itsestä kiinni.

Bloggaus yhdistää, mutta ei kaikkia

Tristan, Hurina, Timo, Veloena, Dyro, LL, Markku, Karri ja Jari ovat tavanneet toisensa salakapakkahengessä ja raportoineet asiasta vasta reilusti jälkeenpäin. Toisia ihmisiä onkin tärkeä tavata, jottei kaikki kanssakäyminen jäisi vallan virtuaaliselle tasolle. Ääneen puhuminen teki varmasti hyvää. Olisi varmasti tehnyt hyvää monelle muullekin, mutta näin tällä kertaa. Kateus ja ärtymys saattavat karkoittaa muutaman lukijan näiltä julkisesti tapaamisiaan salaavilta. Yhteisössä voi käydä niin, vaikka se olisikin hölmöä tuntea itsensä ulkopuoliseksi näiden bilettäjien seurassa.

Bloggaus yhdistää ulkosuomalaisetkin

Eräs hyvin tärkeä funktio blogeilla kuitenkin voi olla riippumatta siitä, etteivät ne keiku toplistan kärkipäässä. Se on ulkomaille muuttaneitten ihmisten mahdollisuus pitää yhteyttä kotimaahansa ja samalla välittää tietoa muualta maailmasta meille. Kafkakoski bloggaa ansiokkaasti Euroopan reunalla Espanjasta käsin, kuten ajoittain myös Arja. Ulkosuomalaista Perherumbaa välitetään Norjasta ja Bahrainin paalupaikalta tunnelmia lähettää reppuli blogissaan Kaksi merta. Australiasta bloggaava Anni on vastikään vaihtanut Mayday -bloginsa osoitetta. Linnunradan liftaajan peukalo töröttää pystyssä Laosissa. Sunblind työstää blogejaan Saksassa, Hanhensulka Belgiassa, Kotirouva Kiinassa, Jukolan Jura Italiassa... runsain määrin hyviä blogeja, jotka tekevät meille maailmaa pienemmäksi, mutta listakärkeen sillä ei ylletä.

Suosion salaisuus on subjektiivisuus

Uusi blogi Avioliittohelvetti kysyy Tätäkö tämä elämä nyt on? ja on kuumanlistan kärjessä. Avioliitto on hyvin usein helvetti, mutta joskus siihen voisi auttaa vuorovaikutus, mikä ei ainakaan näytä olevan tuon blogin ensisijainen tarkoitus. Joskus on tärkeämpää päästä purkamaan omia patoutumiaan kuin katsoa asioita toiseltakin kantilta. 63 prosenttia on silti erittäin paljon, vaikka 37 prosenttia näyttäisikin omalla kohdalla käyvän toteen. Tilaajia tällä blogilla on jo 75, kommentteja nolla, joten vuorovaikutteisuus ei ainakaan tässä tapauksessa ole ollut suuren suosion resepti. Ehkä subjektiivinen näkökulma, hyvä ilmaisu ja intohimoja herättävä aihe tekee sopasta suosituimman.Ainakin hetkeksi.


Kaikki loppuu aikanaan?

Kun blogi häviää, siitä ei jää jäljelle atomiakaan, joka raahautuisi raajarikkona läheistensä pariin.Mihin katosi Mocartes? Mihin haihtui eräs tyttö? Olemassaolon arvoitus on yhä arvoitus ja kaikki loppuu aikanaan.


...ihmiset eivät kuulleet tai halunneet kuunnella toisiaan, eikä kukaan lopulta tuntenut ketään kunnolla – ja la dolce vita jatkui.

- Jura Jukola