Blogspotit pysyttelevät yhä piilossa kehä kolmosen tuolla puolen. Tässä taas muutamia referaatteja vastikään päivitetyistä blogspoteista. Jo aiemmin referoituja saatetaan vielä päivitellä tarpeen vaatiessa uudestaan.

Nämä toplistan sijoilla 200-299 olelevat blogit olivat varsin hauskoja tuttavuuksia. Suosittelen  kaikkia bloggareita lähtemään kauemmaksi lenkille niiltä samoilta vanhoilta blogikujilta. Katsokaa ympärillenne, hyvänen aika.


Metukim Chalomot blogissaan Work in Progress on päättänyt häipyä Blogspotista. Runokirjan syntyä voi vastedes seurata osoitteessa http://pulvis.net/blog


Juha on Itärannikon tuulissaan istunut illallisella kansainvälisten ystäviensä kanssa ja huomannut, että vaikka olisi mistä maailmankolkasta lähtöisin, jokainen on kasvanut He-manin, ihmeauto Kittin ja Teräsmiehen kanssa.


Seitsemäntoista kuolemansyntiä from Switzerland jännittää häitään. Enää kaksi viikkoa. Hän on myös lumoutunut Salarakkaan ja Milla B.n haastattelusta, mikä tietenkin hivelee toimituksen sisintä.


Elukan elämän Elukka on viettänyt normaalin viikonlopun; pihatalkoista terassille, ja lopuksi yrjönnyt, niin kuin kuka tahansa meistä.


Kiltti ihminen etsii blogilleen uutta kotia modlog.comista


Poikamies iski suoraan toimituksen sydämeen. Hän on katsonut televisiosta ainoastaan suutelevia pareja. Yksin.


Isoja ja pienijä asioita on hänkin nautiskellut keväisestä huppelista.

80260 Karsikko on kyllästynyt humppaan ja heavyyn ja siirtynyt kuuntelemaan thaidiskoa. Huh.

Tilapäisesti alemmalla tasolla epäilee nähneensä bloggarin kaupassa. Blogin nimi on toimituksen mielestä ihastuttava.

Saunasiiderin ja naapurin välit eivät taida olla kovin kohdallaan.

Japanissa näyttää pitävän kiirettä. Ehti sentään käydä sen sanomassa.

Pakko lainata Rauno Räsäsen omia sanoja:

Mikä Nietzsche-legendaa palvomaan langennut fani-houkka olinkaan silloin; - individualistisen sankaruuden epärealistisissa utumaailmoissa matkaava - viinipullolla yleviin fiiliksiin lisävauhtia/- potkua "douppaava" "runo-hörhö."

Ja Mette miettii kolikkopuhelimien kohtaloa. Myös Kaleva on päivitetty tänään kulkupelin kuvalla.

Rovanimeleäinen poikakuoro on katsonut
All Stars Survivor -ohjelmaa Colleen Haskellin silmien tähden.

Taksikuski on käynyt hammaslääkärissä aurinkolasit päässään ja rätti suussaan.

Aurinko ja kukka
on ollut myös huppelissa.

Kuin myös Hymyä ja hampaiden kiristystä.

Kooma sen sijaan on käynyt leffassa, mutta ei kerro mitä kävi katsomassa. Monestihan se on pelkkä leffateatterin tunnelma tärkeintä, vaikka se tunnelma ei niin kovin hyvä olisikaan.

Qod on tullut ulos kaapista. Ja kukas se sieltä tupsahti.

Yhteiskuntakriittinen feministi on kirjoittanut kiinnostavan artikkelin aiheesta Vain naaras on tärkeä biologisesti.


_____________________________


Uusia päivityksiä suosituimmista blogspoteista:


Tuuba kärsii unettomuudesta.

Parisuhdetta ja puujalkavitsejä todistaa tänään, että Hervannassakin voi olla onnellinen. Toimitus luki kirjoituksen varulta kahteen kertaan.

Kun Kirjoitan haeskelee kirjoittamiselle multimetafooraa mullasta. Aika kaukaa kyllä.

Enimmäkseen nimetön
toverimme seilailee ties missä.

Kaura kiroittaa aiheesta:
Lähtevät bussit jättävät jälkeensä riipaisevan tyhjyydentunteen
blogissaan Viistolla pinnalla.

Jessus! Toimitus törmäsi suru-uutiseen:Tumpelo sanoo hyvästit:
Se on nyt ohi! Tämä on viimeinen merkintä, jonka tulen kirjoittamaan. Se on reilua, kaikille. En halua päivittää joka toinen viikko kertoakseni, että kiirettä on pitänyt. Jos jotain tekee, on se tehtävä kunnolla.

Dionysoksen Kevät
on perehtynyt myös blogien ihanaan maailmaan. Anita Konkka alustamasta "grafomaniasta" näyttää olevan merkintöjä useissa eri blogeissa, kuten maalaisessa (24.4.).

Saara on käynyt nuorisoteatterissa katsomassa pätkän Mummon kosto. Kaikenlaisia näytelmiä sitä tehdään. Huhuh.


Uhuh. Kahviaddikti kärsii maanantaista. Kukapa ei. Muiden riemu on yleensä pelkkää harhaa.


Fi-lib on kirjoitanut pitkän mietelmän siitä, miksi ei saanut metelöidä kotonaan rauhassa.

Mina von Münchausen
on kirjannut elämän listaksi.


Touhulan Perheestä
toimitus sai ensimmäisen kerran tietoa eilisestä diilistä. Ups. Ai Olli sitten voitti? Onnea.

Hassuja heräämisiä on änkyttänyt juontokeilla.Ihmissuhteissa käydään keskustelua mm. abortista ja Tiedemies on löhöillyt viikonlopun Haikon kartanossa. KaruSellin kommenteissa käy kova kuhina siitä kuka on kuka.Siitä aiheesta on kirjoittanut myös Jäädykepiirikunta.


_____________________________


Jotta edes jotain tasapuolisuutta tavoiteltaisiin huolimatta epätasa-arvoisesta mediatilanteesta, seuraavassa plaraillaan muita kuin blogspotiaalisia tahoja, sekä tunnettuja että vähemmän tunnettuja. Viikon alussa on hyvä muistella viikonloppua ja toisaalta kärsiä tässä ja nyt.

Pornopolkan tanssija  käväisi perjantaina baarissa, missä tapeltiin ja puhuttiin äitiydestä. Dagen efter hän nautiskeli kotona kotipizzaa ja nyyhkyelokuvia.

Shine valmentautui tuottamaan lisää Tyylitöntä tajunnanvirtaa juoksemalla aiemmin viikolla naisten kympin. Viikonlopun hän köllötteli veneen keulassa, joka lillui lauhdevesissä merellä. Edessä on suuri muutto pois Kalliosta.

 Mobiili- ja PDA-blogista löytyy kuuma softavinkki  Nokia 7700:n ja 7710:n käyttäjille.

Näkymä rannalta pohtii onko BS jo liian ilmeisen hauska ollakseen hauska. Asialle yritetään tehdä jotain.

Tähdissä pysyäksemme viittaamme siihen tosiasiaan, että Blogstar vietti taannoin Antianime-iltaa puheenaiheena porno, julkkikset, pissa, p...s ja MitVit. Aiemmin Blogstar paheksui miesten yleisimpiä lausahduksia makuuhuoneessa, kun eivät ymmärrä puuhailla hiljaa.

Kirjailijan häiriöklinikalla kiinnitetään huomiota siihen, että kannattaa haistella tuulia ja julkaista mestariteoksensa vasta silloin, kun on sen aika kuten majava kaataa puun vain myötätuuleen. Tätä kypsää kaupallista ajattelua voisi nimittää yllättäen majavaefektiksi.

Kaffepaussin keskiviivan ylittänyt sinkkumies uskoo linkin kera BS:n purjehtivan  myötuulen harjalla kuin majava latuskahäntä vinhasti vippasten.

SaraG on ehkä siivousintoisena lukutoukkana lueskellut kirjaa nimeltä Sata harjanvetoa ennen nukkumaanmenoa.
 
Juhapekka Tolvanen näki siilin pyöräillessään pikkutunneilla bileistä kotiin.

Kolikon kääntöpuoli saattaisi tehdessään subjektiivisia havaintoja absurdista maailmasta ja sen mediakulttuurista luokitella BS:n ATB-luokkaan, mutta onneksi hän ei ole vielä BS:aa noteerannut.

Misu on innoissan saatuuan uuden Tiran suunnitteleman leiskan käyttöönsä tilaMisussa.

Hanskajalan paluu kirvoittaa palaajansa säälimään omasta mielestään suuria kansalaisjournalistisia bloggaajia, koska blogit eivät hänen mukaansa ole suurta eikä merkittävää vaan muoti-ilmiö ja viihdettä. BS hieman ihmettelee, mikä voisi olla tärkeämpää, muistetaanpa majavaefekti ja kaikki.