Koska osa bloggareista ei pääse salaperäisestä syystä johtuen Blogspotin blogeihin, BlogiSanomat katsoo velvollisuudekseen hyvän journalistiikan nimissä välittää lukijoille tietoa siitä, mitä Blogspotin blogeissa tällä hetkellä tapahtuu.

Hassujen heräämisien
Mindy on tehnyt kommenttiosiossaan lenkkeilytärskyt Schizo-Jannen kanssa Töölönlahdelle.

Tiedemies seikkailee kertoo ajelevansa autolla kuin viimeistä päiviää, koska öljy kuulemma nyt sitten ihan juuri näillä hetkillä on loppumassa.Hän on huolissaan siitä, ettei kukaan muu näytä tajuavan sitä, kuinka lähellä loppu oikeastaan on.

Ihmissuhteissa on jaettu vuoden parhaat perustelut. Ja ne menivät yleiselle syyttäjälle tästä:
...kihlakunnansyyttäjä oli puhunut loppupuheenvuorossa syytetystä epäasiallisesti. Hän oli muun muassa antanut ymmärtää, että syytetyn kaltainen nörtti ei tajua naisista yhtään mitään ja on tuskin pitänyt naista edes kädestä..

Karu Selli oli löytänyt vihdoin Milla B:n Posket lommolla -blogin. Jäämme jännityksellä odottamaan, milloin hän löytää Salarakkaankin.

Sediksen hajanaiset ajatukset kulkivat lähinnä Top-listan toimimattomuudessa sekä Kirjailijan häiriöklinikan eilisessä hänen mukaansa "triviaalissa" aiheessa.

Varo vaan tuntee olonsa vapauttavaksi nyt, kun päivitykset eivät näy missään listoilla. Hänestä nyt siis voi tiltittää "täydeltä laidalta". Ainailona siis epäilee, etteivät lukijat kulje blogeihin kuin listojen kautta. Myös hän on huomannut bensan hinnan huikean nousun ja kertoo samassa yhteydessä tehneensä sitä? monta kertaa Resurssin kanssa.


Maalainen oli ensimmäisten joukossa noteerannut BlogiSanomat ja kertoi siitä mielipiteensä jo eilen. Tänään hän on ajatellut vanhaa sisartaan. Tovotaan, että blogspotin blogit aukeavat pian jokaiselle, että voivat itse käydä lukemassa aiheesta lisää.


Tylsyyden multihuipennus
kertoi Keskenjääneissä muistelmissaan olleensa nuorempana toiveikas, mutta harmitteli samaan hengenvetoon, ettei ollut älynnyt silloinkaan käyttää toiveikkuuttaan hyväkseen.

Pala maailmaani -blogin Veera on vetänyt kaksin käsin valkovenäläisiä valomerkkiin asti.


Jemoryn Jenni on löytänyt netistä äitien friikkitestin. Hänet itsensä on luokiteltu punk rock mommyksi.

Meininki-blogin Hel Mi on nyt sinkku. Hän on saanut myös viehättävän kuvansa 7-lehden kanteen, jossa paljastaa jätetyn katkeran erotilityksen.


Ruman naisen päiväkirja
on jälleen asioitten ytimessä. Rumat miehet tahtovat kauniita naisia
.

Portti naisten maahan
on julkistanut ajatuksensa raskaudesta kirjoituksessaan Me emme halua lapsia.



Lausutaan kuten kirjoitetaan
on pettynyt kameroihinsa. Parisuhde on kadonnut. Ehkä parisuhteille käy aina niin. Mutta Veloena
on ollut joka tapauksessa häissä. Niitäkin siis vielä Visa Kopun  lisäksi vietetään. Veloena oli kuunnellut Saarenmaan valssia eestiksi: Siis kiiruhda, lennuhda, lihava neitu..., mikä huvitti ihan toimitustakin.

My Typo on onnistunut ottamaan kuvan kiinanruususta. Toimituskin on huomannut, että kuvaaminen on paljon helpompaa niistä kohteista, jotka eivät liiku kirveelläkään.


Sivustan virtuaalinen sperma on kiitänyt bittivaginaa pitkin kohti Posket lommolla odottelevaa Millaa. Perheenlisäyksestä odotetaan tajunnan räjäyttävää.

Parppein paginoissa perehdytään Tampereen taiteeseen ja kulttuurielämään. Ensimmäisen Viivi ja Wagner-aiheisen hääkakun koristeen kuva on myös nähtävillä. Kakun koristeista on tullut hitti ainakin Tampereella, mikä ei toimitusta hirveästi ihmetytä.

Jäädykepiirikunnan mussukka Vt on kirjoittanut opettavaisen tarinan Saatanan pedot, joka on aiheuttanut joissakin ihmisissä haltioitumista. Tätä ei voi selittää, se pitää kokea.

Juuso Hyvärinen
on käynyt Model Expo -messuilla ja lausuu julki kuolemattoman totuuden:
kokiessaan hallitsevansa palan rautateitä voi kokea hallitsevansa palan maailmaa. Toimitus pani tasoristeyksiin mieltyneenä merkille viehättävän yksityiskohdan blogin oikeassa reunassa.

 Uusissa lauseissa uusia lauseita.

Viistolla pinnalla lukee saunassa kirjoja. Herää epäilys, että Kaura lukee siellä myös tietokonetta.

Kun Kirjoitan
kehoittaa nimeämään tietokoneet, koska laitteet ovat niin persoonallisia. Hänen oma koneensa on sakalaisen sairaalan poistoista hankittu ja sen näppis kolisee.

Toimitus törmäsi Teinien palstalla uuteen ajanlaskuun, eikä voi tietää milloin se on päivitetty. Viimeisin postaus on merkitty 1.13.2005

Muistijäljet piristää sisäisen räyhähenkensä muisteloilla ja paljastaa karjalalaisen maiseman, punamultaisen talon sekä ohi kiitävän junan samalla kun puksuttaa siippansa kanssa menemään. Lisäksi hän aikoo vastaisuudessa vuodattaa Elma-tätinä.

Kahviaddikti aloittaa perinteisesti sään kuvaamisella ja jatkaa pohtimalla miksei lukenut ajoissa tenttiin.

Saara on nähnyt unta.

Touhulan perheessä
sentään blogataan jo ilman pikkuhousuja. Seksiä löytää kyllä vaikka Kaalikääryleistä, jos vaan malttaa etsiä.

Image is nothing, Thrist is everything on kuitenkin saanut kenkää.

Big Sur ja Surreal on totisesti päästänyt poeettisen puolensa valloilleen.

Mina von M
on päivittänyt vihdoin. Hänen sivunsa tuntuvat aukeavan aina samalle vanhalle sivulle milloin mistäkin linkistä. Tuoreimpaan postaukseen löytää tiensä vasta vasemmalta huhtikuun kohdalta. Siellä on tosin Fahrenheit 451-meemi.


Nämä nyt pahimpaan hätään. Tarkoituksena oli referoida lauantain ja sunnuntain aikana päivitettyjä blogeja, koska Blogspot toimi vielä perjantaina normaalisti. Monta hyvää blogia jää nyt siis referoimatta.

Näiden tekeminen ei käynyt kädenkäänteessä. Olkaa kohtuullisia arvioissanne. Aloitin kello 8.00 ja lopetin nyt kello 14.15.
Lukiessanne referaatteja, ottakaa josakin mukaan hitunen huumorintajua. Jos sitä ei löydy omasta takaa, niin sitä voi pyytää toimitukselta sähköpostitse. Katsotaan,mitä voimme asian eteen tehdä. Positiivinen palaute ei aina ole parasta mainosta. Kaikilla kommentoiduilla blogeilla jokaisella on varsin vankka lukijakuntansa, joten vaatimattoman toimittajan pikku heitot eivät varmasti vie lukijoita yhdeltäkään blogilta.


Taka-alalle ja blogikunkkujen katveeseen kerääntyneiden vähemmän tunnettujen blogien tarkempaa esittelyä on tasa-arvon nimissä vakavasti harkittu.Se tullaan toteuttamaan vähissä erissä silloin tällöin.

 Jos haluat, että blogspot-blogisi päivityksestä referoidaan täällä, ole hyvä ja ota yhteyttä toimitukseen sähköpostilla. Joitakin lisäyksiä tehdään luultavasti vielä myöhemmin ihan ominpäinkin, varsinkin, jos blogspot ei saa hommaa toimimaan.