Gisla on ottanut kohtuullisen rennosti toukokuun alun ja nyt alkaa vähän huolettaa, että tuleeko sitä alkoholia sittenkin nautittua vähän liikaa. Myös satunnainen tupakointi aiheuttaa mielipahaa puolisossa ja harmittaa se vähän Gislaa itseäänkin, joten nyt on oiva sauma laittaa paheet hetkeksi hyllylle, ja rentoutua muilla tavoilla. Tsemppiä.

Eea on ollut tupakkalakossa jotakuinkin helmikuusta saakka, paitsi välillä tulee baarissa vähän poltettua. Eean miehen mielestä pari sikaria baari-iltana on katastrofi, vaikka mies itse kyllä polttaa vaikka kuinka, mutta sehän onkin tietysti ihan eri asia.

Katili on luopunut elmänsä aikana vaikka mistä. Muun muassa miehestä, kotikaupungista, 24:stä poikaystävästä ja vyötäröstä. Nyt hän on päättänyt luopua pikkuhiljaa, miten sen nyt kauniisti sanoisi, läskeistään, hankkia vyötärön takaisin  ja palautua niihin lempifarkkuihin, jotka ovat odottaneet kaapissa pientä elämäntavan muutosta. Kyllä se siitä, Katili. BlogiSanomat seuraa edistymistä ja raportoi heti kun farkut ovat päässeet takaisin arvoiselleen paikalle.

Vappu vei mukanaan Annen elämän takoituksen. Nyt ei auta muu kuin kääntää katse reippaasti tulevaan. Vuoden päästä on Vappu taas.

Intohimoinen käsitöiden harrastaja Kati on puolestaan elänyt jo viikon ilman puhelinta. Siitä on toki se etu että nyt ehtii tekemään käsitöitä enemmän kun ei tartte kokoaikaa puhelimessa roikkua. Häävalmisteluja on toki aika vaikea hoidella ilman puhelinta, mutta onneksi tuleva puoliso hoitaa niitä omalla puhelimellaan, ainakin välillä. Toivotamme onnea avioliiton kiviselle taipaleelle.

Toinen käsityöihminen Sippe menetti terveytensä Vappuna. Niinkin vaarattomassa hommassa kuin pyykin ripustuksessa paukahti housun kiristyspampula sormen niveleen ja sormi turposi vappupallon kokoiseksi ja muuttui mustaksi. Nyt on neulominen hankalaa. Auts.

Ravintola Viemäristä on varastettu viikon aikana kolme kahvimittaa, kaksi valkeaa ja yksi ruskea. Opilas suunnittelee tapauksen vuoksi itsekin rikolliseksi ryhtymistä ja on alkajaisiksi päättänyt hankkia Kurvista mutkan. Pahoittelemme tapahtunutta.