Tuleeko se vai eikö se tule? Tämä voisi olla Blogisanomien panos kuuden sanan novellin meemiinjoka parhaillaan riehuu ympäriinsä. Mutta paras ja kiinnostavin novelli löytyi ehkä kuitenkin Pinseristä. Tuskin koskaan on Blogistaniassa faktaa ja fiktiota sekoitettu yhtä hämmentävällä tavalla. Pitäisikö nyt tosiaankin jäädä sisälle olmeilemaan, kuten kaura uhkaa tehdä? Tässä saattaa nyt mennä kyllä toimittajankin juhlasuunnitelmat uusiksi. Mutta toisaalta. Koko Blogisanomien olemassaolon ajan ja vielä kauemminkin on top-listan yläpuolelta ollut luettavissa, että se siirtyy pian uuteen kotiinsa. Ihmisillä on tunnetusti hyvin erilaisia aikakäsityksiä ja "pian" voi tarkoittaa mitä tahansa tai sitten ei välttämättä mitään. Ja puhuiko Sami novellissaan mitään juuri tästä juhannuksesta. Top-lista voi palata vaikka ensi juhannuksena tai sitä seuraavana. Se näkee ken elää saa. Mutta teille onnettomille, jotka nyt jämähditte ruudun ääreen uutta top-listaa odottamaan, toimittaja sanoo de Mellon sanoin: Havahtukaa. Te olette unessa. Haluatteko todellakin kuluttaa ainutkertaisen elämänne kiipimällä ylöspäin top-listalla? Miksi kaipaatte muiden kunnioitusta? Teissä on itsessänne kaikki mitä tarvitaan onneen.

LORD LOPETTI

Iloisesta top-listan odotuksesta voikin sitten siirtyä surullisempaan aiheeseen. Yhtä vuoristorataahan tämä elämä on ja niin myös blogielämä. Emme nyt näköjään koskaan saa tietää multihuipentuuko Lordin elämässä jokin muukin asia kuin pelkkä tylsyys. Olisi jo aika. Kaikkialla ympäri Suomea huokailevat nuoret yksinäiset neidot miehettömyyttään, erityisesti näin juhannuksen alla ja Lordin tapaiset kiltit, kunnolliset pojat ovat erityisen haluttuja, kunhan vain ymmärtäisivät sen itse.

A-STUDIO HUOMASI BLOGIT

Ja sitten mitättömämpiin aiheisiin. Tämä viikko muistetaan parhaiten siitä, että A-studio esitteli  lyhyesti blogeja. Tapahtuma on aiheuttanut jonkin verran jälkipuintia. Yleinen mieliala lienee, että hienoa kun valtamedia huomioi meidät, mutta että eihän tuo juttu nyt niin hääppöinen ollut. Mutta samalla ollaan ymmärtäväisiä, koska mitäpä sitä voisi odottaakaan noin lyhyeltä katsaukselta. Paitsi tietenkin Täti Pensiö, joka on pahoillaan siitä, että taas sekoitettiin blogit ja journalismi. Blogithan eivät hänen mielestään ole journalismia, joka tietenkin on hienointa maailmassa, vaan typerät ihmiset vain esittelevät niissä tylsää elämäänsä ja kuvittelevat että se muka kiinnostaisi muita. Täti Pensiötä ei kiinnosta, eikä hän voi käsittää että muitakaan kiinnostaisi. Tämähän on yleisempikin ilmiö, jota Saara omassa blogissaan tarkastelee. Jos me emme pidä jostain, emme voi hyväksyä että kukaan muukaan pitää ja jos pitää, hän on tyhmä ja hullu.  Luvassa on, että valtamedian toimittajat alkavat seurailla blogeja. Mutta löytävätkö he kiinnostavimmat blogit? Mitkä yleensä ovat kiinnostavia blogeja? Siitäkin on erilaisia käsityksiä.

MIKÄ ON TYLSÄÄ?

Aamuradio antaa ohjeet tylsän blogin tunnistamiseksi. Mutta ohjeet ovat tietenkin virheelliset tai ainakin aivan turhan monimutkaiset ja pitkät. Tylsän bloginhan tunnistaa nimittäin jo siitä, ettei sitä viitsi lukea. Jos joku lukee blogia niin pitkälle, että tietää mistä siinä puhutaan ja kuka siitä kirjoittaa, niin blogi ei voi olla kovin tylsä. Jollain perverssillä tavalla se silloin kiinnostaa lukijaa, vaikka siinä puhuttaisiinkin raskauksista, puutarhanhoidosta tai harrastettaisiin mukarunoutta. Mikään blogi, jolla on lukijoita, ei voi olla tylsä. Ja mitä kummallisimmilla blogeilla on omat lukijakuntansa. Ehkä voisimme nyt hyväksyä tämän, niin sekin voisi hiukan hillitä vatsahappojen kehittymistä, mikä olisi hyvä apu näin juhannusjuhlien alla jolloin käryävien makkaroiden nauttiminen yhdessä väkijuomien kanssa saattaa koetella ruuansulatuselimistöä muutenkin.

BLOGGAAJAT MUKKULASSA

Ainakin Eufemia ja Anita Konkka ovat raportoineet Mukkulakokemuksistaan. Konkan mukaan tuli jälleen todistettua että jos suomalaisessakin kirjallisuudessa on rakkautta, se on joko aggressiivista, veristä tai epäröivää, ja ilmaistaan rivien välissä, jos ilmaistaan ollenkaan. Hän jättää pois laskusta naisviihteen laajan ja paljon luetun genren, jossa ilmaistaan rakkautta vähän toisin. Eufemia kärsi Mukkulassa naisille tyypillisestä vaivasta. Hänellä olisi ollut asiaa, mutta hän ei tohtinut käyttää puheenvuoroa. Olisit nyt vain tohtinut, Eufemia.  

UUSIA BLOGEJA

Jälleen on synnytetty uusi koosteblogi. Vastoin odotuksia tätä ei ole nimetty Uusia lauseita blogiksi, vaan se kantaa nimeä Irtosanoja. Tuotekehittely on tässä edennyt ja sitaatit julkaistaan linkkeineen. Mukarunoudesta kiinnostuneet voivat testata omaa runolukutaitoaan täällä. Orpotytön tarina saattaa olla hiukan erilainen blogi.

No niin ja lopuksi sitten toimituksen kuuden sanan ja runomuotoon puettu juhannusnovelli:

Perhe nukkui, mies hukkui, käki kukkui.

Hyvää juhannusta!