Koulun alku lähestyy ja porukka sen kun sivistyy. Sedis se ei vaan saa tyhmiä mielestään eivätkä ihmiset Sedistä. B. Iltis Virtanen Kaksisuuntaisella ajoradallaan on päässyt aiheeseen kiinni. BlogiSanomatkin testasi runorobottia sivistyksen innoittamana:

BlogiSanomat ja minä.
Sade marssii maiseman yli
sivistys putoaa.


Provokaatioarvokkaat postaukset

Illuusian provokaatioarvo on vahvassa nousussa, joten meidän tehtävämme on mainita hänet jälleen. Ei voi mitään. Illuusian jokainen postaus tuntuu saavan räjähtävän vastaanoton. Blogien valheellisuus vaivaa, anonymiteetti ahdistaa; todellinen ihminen halutaan kaivaa esiin Milla Beenkin sisältä. Rajojaan olisi syytä kohottaa ylevästi totuudellisuutta kohden eikä suinkaan valehtelemalla miehistä, jotka ehdottelevat kahvin juontia keskellä kirkasta päivää. Tosin Tira&Misun tytöille oli oikeasti käynyt melkein niin, mikä tietenkin huolestuttaa syvästi kaikkia naisia. Suomessa pitäisi käyttäytyä suomalaisen miehen tavoin, eli olla turpa kiinni siihen asti, kunnes känni kohoaa.

Älä puhu yli pään

Toinen huolenaihe on ollut pään yli puhuminen. Perspektiiviä siihen saa harppomalla blogeja edestakaisin. Puista puhutaan äkisti kolmessa blogissa yhtäaikaa.Lila sen aloitti.Pari muuta eivät pysyneet nahoissaan, vaan piti niidenkin nyt saada samasta aiheesta omaan blogiinsa omat puut. Turistin volkkarista on puhuttu ties keiden kaikkien blogeissa. Aiheet eivät pysy aisoissa, vaan rönsyävät kuin pavun varsi, mutta aina toisessa päässä ei olekaan ilkeä jättiläinen, vaan vilpittömästi inspiraation saanut toinen bloggaaja, jonka omat aiheet ovat käyneet vähiin, niin kuin jokaiselle bloggaajalle joskus käy. Silloin onkin turvallista ottaa vaikka pari digikuvaa, jotka kertovat enemmän kuin Tuhat sanaa ainakin Tuijan mielestä, joka media-alan ammattilaisena seuraa "arjen digitaloitumista työkseen ja huvikseen".

Onko joku vielä ilman blogia?

 Rapukauden kunniaksi ajattelin tutustua Rapulapsi nimiseen blogiin. Eihän siellä ollut ravuista mitään! Ei kertomuksia ravun vedenalaisesta elämästä, ei hankaluuksista saksien kanssa...siellä tarjoiltiin blogeja. Vähän toista kuin Karu Sellissä. Siellä rapulapset pistetään poskeen tuosta noin vain oikeaoppisesti.

Varokaa viihdettä

Tyhmältä mieheltä tuo dialogi naisen kanssa alkaa vähitellen sujua. Ei se niin tyhmä mies taida ollakaan mitä väittää. Elämä opettaa ja sarjakuvista saa lisätietoa. Ankkarockin raportteja ainakin Kuvapisteeltä  odotellessa voi käydä hetken hehkuttamassa kesämuistojaan heinäkuun puolella vietetyssä Ilosaarirockissa.


Älkää minua syyttäkö

Kiertelin läpi tuskastuttavan hitaasti toimivan Blogilistan. Kyllä on hankalaa löytää varsinaista lööppiainesta mistään. Perse puutuu vähemmästäkin. Nyt tarvitaan loppukevennys Sediksen kommenttiosiosta:

"Minun ei tarvitse katsella TV:tä, ei lukea idioottimaisia lehtiä tai idioottimaisia blogeja. Ei tarvitse keskustella tai ylipäätään kommunikoida typeryksien kanssa."

- Rauno Räsänen