Kansatieteilijä  analysoi pärelastussaan Blogistaniaa ja tulee siihen tulokseen, että se muistuttaa Tintin fantasiavaltioita. Ja totta tosiaan, meillehän tänne virtuaaliseen isänmaahamme on jo syntynyt omaa  lehdistöä , on asiantuntijoita ja kuten kansatieteilijä toteaa, eteenpäin pääsee kiipimään jos on arvovaltaisia suosittelijoita. Aika sukupuolittuneeltakin Blogistan vaikuttaa. On miesten asialliset asiat ja akkojen höpinät. Ihan niin kuin oikeassakin maailmassa! Ilmankos tuntuu elämä täällä niin kotoiselta.

TARVETTA SIELUNHOITOON?

Ja onhan meillä tietenkin jo oma papistokin täällä huolehtimassa hengellisistä tarpeistamme. Pastori pohdiskelee kuinka ihmiskurjat voisivat tässä maailmassa elää kaivamatta silmiä toistensa silmäkuopista ja toisilla on joka asiasta oikea tulkinta. Oikeassaolijoista on erityisen paljon tungosta hengellisissä piireissä ja epäilemättä Vääräuskoinenkin tietää asioiden oikean laidan pohdiskellessaan kahden maailmanuskonnon, kristinuskon ja islamin kivuliasta yhteiselämää, johon ilmeisesti olisi syytä tavalla tai toisella ryhtyä henkisesti valmistautumaan. Luterilaista kirkkoa kritisoi ja kannustaa Nuori kirkko, että sinne vain ottamaan kantaa Turun piispan vaaliin. Jaa ettei kiinnosta? No mikä ettei? Tosin eipä ole kovasti kiinnostanut Nuori kirkko bloggaajiakaan, koska piispanvaalin viime käänteistä ei ole  vielä sunnuntaiaamuun mennessä viitsitty raportoida. Ei kovin valpasta kansalaisjournalismia siis.

TESTAA SISÄINEN EETIKKOSI

Eettisesti valveutunutta väkeä bloggaajat ovat, se pitää sanoa. Valveutuneisuus näkyy siinä kuinka etiikkatesti  leviää valveutuneen väestömme parissa. Meillä on täällä Blogistaniassa omat Sven Krohnimme, Michel Focaultimme  ja Mary Wollstonecraftimme kuka hän sitten lieneekin. Että sinne vain neuvoa kysymään kun alkaa maailma näyttää liian sekavalta ja oikean ja väärän raja uhkaa tyystin häipyä näkyvistä.

MUMMUSTA TARINA

Sun äitis masinoima mummumeemi leviää sekin pikku kansallisvaltiossamme. Esim. Helen ja Louhi ovat jo julkaisseet omat mummutarinansa. Kyllä mummuja kannattaa muistella, tällaista meemiä Blogisanomatkin kannattaa. Ehkä eräänä päivänä julkaisemme omat mummutarinamme. Sun äitis sivuilta löytyy linkki muihinkin mummujuttuihin, joten sinne vain seikkailemaan, mummuloiden ihmeelliseen  maailmaan.

PÄÄSTÄ PAINEET POLLASTA!

Pollajukebox  on avattu. Sinne ovat tervemenneitä suoltamaan kaikki joiden päässä soi jotain ylimääräistä.

KYLLÄ MAALLA ON MUKAVAA

Haluaisitko muuttaa maalle? Nyt ei tarvitse rynnätä päätä pahkaa kohti tuntematonta, vaan voi rauhassa perehtyä kuinka maalaistuminen muilta sujuu. Taitava kirjoittaja voi maalaiselämän ilojen ja surujen ohessa hienovaraisesti käsitellä läheisiin ihmissuhteisiin liittyviä aina ajankohtaisia ja kiinnostavia asioita. Kuinka voi auttaa sulkeutunutta lasta. Miten tulla toimeen oman puolison kanssa, kas siinäpä kysymyksiä.

SIEVÄÄ PIENTÄ KIISTAA

Näin nopeasti silmäillen Blogistania näyttää lepäävän savijaloillaan suhteellisen rauhallisesti, mutta tietenkin pientä kuohuntaa aina on jossakin meneillään. Aforistikon luonnollinen narsismi ottaa yllättäen Raunoa hermoon ja hän on tehnyt asian innoittamana oikein päreenkin. Ja jotenkin tämä kaikki liittyy myös siihen onko Leevi Lehto oikea runoilija.

SANA SUNNUNTAIKSI

"Minä itse olen tänään todennut olevani niin tyhmä ja tietämätön että itkettää. Se on hyvin avartava ja itse asiassa jopa virkistävä kokemus. Suosittelen."

Toimitukselta iso hali Tommille!