Blogistanian kansalaisia hyväillään nyt monelta suunnalta. Isä Aurinkoinen on keksinyt meille uuden lelun: Satunnainen blogi -näppäintä painellessa on löytynyt monta merkillistä blogia, joihin ei ole tullut ennen eksyttyä, vaikka kuinka on silmät kiinni listaa näpytellyt. Monet niistä on kyllä Samin suursiivouksesta huolimatta päivitettyjä ties milloin alkuvuodesta ja toisissa puhutaan kieltä, joka näyttää IT-alan jargonilta tai joltakin muulta.

Pinserissä on toki ollut muutakin päänvaivaa ja viikon kiihkein keskustelu onkin kerännyt valtavasti osanottajia. Kasan porukka on kasannut blogiinsa ne blogit, jotka ovat kantaa aiheeseen ottaneet. Sensuuriin eivät bloggaajat taivu, emmekä mekään, vaikka edellisen numeromme johdosta eräs nimeltämainitsematon lukijamme kiihtyikin kovin mielipiteestämme, jota ei siis lehdessämme ollut. Mutta nyt on. Mehän rakastamme Runkkublogia ja erityisesti Krapulaista Vt:a (luetaan Vajaatoimittajaa), ja teitä kaikkia.

Hämäävät etuliitteet

Bloginnean ilmapiiri on harvinaisen harmoninen, lukuunottamatta Mitvitin ja Jude Vihervaaran uljasta taistelua HS:n blogeja vastaan. Juden blogia vain ei meinannut oikein löytyä, kun sitä hakemistosta lähdin aakkosjärjestyksessä etsimään, eli hauska idea pistää HS bloginsa etuliitteeksi, mutta satunnaisempi matkaaja ei ehkä niin vaan perille löydäkään, mikä kaikille muillekin HS sertifigoiduille blogeille tiedoksi. Eikä löytynyt Haakanan Kariakaan. Vasta jonkinlaisen sompailun jäljiltä se sitten löytyi Mitvitin etuliitteellä varustettuna M-kirjaimen alta enkä sitten enää muistanut, miksi sitä olin etsimässä.

Kuuleeko Turku?


Koska turkulaiset olivat kokoontuneet pyhäinpäivänä Halloween -kekkereihinsä, puoli Bloginneaa oli poissa pelistä. Blogilista päivittyi verkalleen, satoi vettä ja oli pimeää. Epätietoisuus kalvoi sydämiämme; onko niillä edes hauskaa? Ei varmasti ollut. Se nähdään sitten, kun kaikki iloiset turkulaisblogit alkavat täyttyä pulisevista bloggaajista, digikuvista ja krapulaisesta vaikerruksesta. Päänsärystä voi nimittäin tehdä vaikka taidetta, kuten G|A|D|U|S Morhuan E on tehnyt.

Tähän mennessä saalis turkulaisten illanvietosta on luettavissa Maalaisen  ja Veteraaniurheilijan blogeista. Kuvissa turkulaisia bloggareita juomassa kahvia tai teetä ja hunajaa. No, olihan siellä aika synkkä ilma, jonka helsinkiläinen Aikani Timokin oli pannut merkille. Osa turkulaisista bloggaajista oli ilmeisesti piiloutunut pöytien alle.

Bloggaus yhdisti myös oululaiset

Myös oululaiset ovat tavanneet toisensa rauhallisissa merkeissä. Näkymätön tyttö tapasi Lord Boredomin. Paikalla oli myös Myrskymurmeli sekä Aikani Timo, joka oli matkannut miitinkiin Helsingistä asti. Niin, se sama Timo, joka oli seuraavana päivänä jo Turun kekkereissä.

Presidenttipelistä blogiksi

Presidenttipeli on jo hyvää vauhtia käynnissä. Myös Savon Sanomien Pressablogissa savolaiset nuoret keskustelevat tulevista presidentinvaaleista ja Karpalonkin Tärkeimmät asiat puntaroi miesehdokkaan presidentillisiä ominaisuuksia, joita hän on addiktoitunut seuraamaan ehdokkaan blogista. Eikä hän suinkaan ole ainut. Myös Scilla lukee Sauli Niinistön blogia kuumeisesti.


Blogisanomat suosittelee:


Elämme nyt pommiuhan alaisina. Uusia metablogeja on kaivattukin. Lyhyitä inserttejä blogeista raflaavasti esiin tuova Pommi lupaa päivittää joka päivä. Toimitus nostaa peukut pystyyn, että juttua riittää janoisille bloggareille tarjottavaksi. Olettehan myös huomioineet Poimintoja blogilistalta -blogin. Tämä uutuuksia omaan vankkaan tahtiinsa esittelevä bloggari pitäytyy kritisoinnin sijaan lyhyessä sisällön esittelemisessä.  Eikä tässä vielä kaikki. Juuri debyyttinsä metabloggauksen saralla tehneen Calsan ajatuksena on luoda bloggareitten lauseista runoja blogissaan Poetry in Motion. Ja kun muistamme vielä vanhan tutun Uusia lauseita (by Vuokratontilla), voimme löytyä ihan mistä tahansa. Tarkkailkaa Techoratianne.

Jonkinlaisena metabloggaamisena voitaneen pitää myös Hyvärisen Juuson uusinta. Juuso on aloittanut oman marraskuun sarjansa interblogistiseen tyyliin Talkoot Blogistanissa. Päähenkilöinä seikkailevat Blogistanista tutut Maalainen ja Samik. Odottelemme jännittyneenä jatkoa, kuten myös tietoa siitä, kuinka käy Pintaliitoblogin Oopan, jonka deitti-ilmoitukseen ei ole vielä tullut ainoatakaan vastausta. Nyt sinkkuneitokaiset kilvan Oopalle kirjoittamaan.

Rakkautta ja suhteita

Entinen Salarakas tuli ja meni. Nimestään huolimatta kyseessä ei ollut Se entinen salarakas, vaan ihan vakavasti jonkun toisen naisen siipan salarakkaan saappaisiin joutunut neitokainen. Olemme myös saaneet Bloginneaan Omantunnon äänen, jota voi käydä tarpeen vaatiessa lukaisemassa, jos oma ei riitä. Myös ihmissuhdeongelmiin löytyy apu: Kangastuksia -blogin Louhi on ynnännyt ohjeita suhdeongelman ratkaisemiseksi.

Erotiikkaa

Mutta eroottisten blogien aalto kastelee siitä huolimatta Bloginnean kuivettuneen maaperän. Vanhan rehevän rouvan blogissa tärisee niin nuorekkaasti, että intohimo jää valitettavasti sivuseikaksi, mistä syystä blogista menee uskottavuus. Kyllä siinä iässä pitäisi hieman jo löytää eroottista syvyyttä kiimastakin. Vanhemman naisen lämpöä on vailla Emil Nestori, joka luottaa naisvartaloon sekä mauttomaan nimeensä Minäkö lapsenraiskaaja että osoitteeseensa pedofiili.vuodatus.net lukijoitten houkuttimeksi.Ehkäpä nämä kaksi edellä mainittua blogia joskus kohtaavat omassa miitingissään. Myös HS: masturbaatioblogi on ilmeisemmin saanut innoituksensa Runkkublogin sekä Hesarin blogien sukseesta ja luottaa yksiselitteisesti vallan luomaan seksikkyyteen. Mikäpä sen kiihottavampaa kuin oma blogi kuumalla kärkipaikalla. Siinä kaikki mitä tästä blogista voi irti saada. Kaiken kaikkiaan näille blogeille Armas Kyykyttäjä antaisi tuskin yhtäkään lööppiä, jos hän olisi töissä, mutta hän ei nyt ole. Ehkä näistä riittää kuitenkin jollekulle kukkahattujen vihaajalle hermoja menetettäviksi taistelussa sensuurittomuutta vastaan.

Listauutuuksia

Marraskuu on synkkä. Onhan tämä murheellisten laulujen maa myös murheellisten blogien valtakuntaa. Kemiläinen mies on yksin ja aivan blue. Ainoastaan hulluille myös. Tummaa valoa -blogissakaan ei yksin olemisesta iloa löydy. Näitä kun lukee monta peräjälkeen, meinaa itku päästä. Tulisipa kesä ja karhut. Ähtärin eläinpuiston otson on toimittajakin nähnyt samassa asennossa kuin Junkkari.Ollapa noin retee ja notkea.

Sattumalta satunnainen blogi

Satunnainen blogi johdatti juuri nyt Markun verkkolokiin: Depressiokin näyttäisi olevan elintasosairaus kuten sydäntaudit, syöpä ja allergiat. Alkaa olla näyttöä, että ravitsemuksella on merkittävä rooli myös mielenterveyden kannalta. Eli tarkkailkaa myös omegarasvahappojen saantianne.

Hyvällä asialla

Monia keräyksiäkin on nyt meneillään. Hyvän asian puolesta ovat niin australian Täti viidakon reunalla kuin Kalamukikin. Tarja Tallqvistin blogissa kerätään nimiä adressiin sairaanhoitajien palkkojen parantamisen puolesta ja Myllerryksien reunalta löytyy painikkeita, joita klikkailemalla voi parantaa maailmaa.