Blogistaniassa ei ole tapahtunut sitten mitään mieltäkuohuttavaa aikapäiviin. Kukin tussailee pulpeteissaan omiaan eikä minkäänlaista aihetta metakeskusteluun ole ollut kenelläkään. Pieniä mä tykkään susta -lappusia sentään sinkoilee siellä täällä ja kateellisten kavalia kommenttejakin on kullakin perustarpeiksi asti. Kerrassaan suloista. Nyt onkin hyvä väli tunkea bloggareiden maailmankartalle Jyväskylä, tuo järven rannalle kohonnut Suomen Ateenaksikin kutsuttu yliopistokaupunki bloggareineen.

Kunnianloukkauskeskustelu paisuu

Tällä hetkellä tapetilla on ollut Marginaalin Jani, josta jo viime lehdessäkin mainittiin ja jonka kunnianloukkaussyyte on aiheuttanut täällä sananvaihtoakin. Koska Blogisanomat ei ollut paikalla silloin, kun tämä väitetty kunnianloukkaus on tapahtunut, emme myöskään ota kantaa sen paikkaansapitävyyteen. Jonkinlaisena juridisena lähtökohtana kaiketi voidaan kuitenkin pitää sitä, että mikäli tiedot ovat peräisin sanomalehdistä, eikö kunnianloukkaussyyte tulisi ensisijaisesti nostaa näitä lehdentekijöitä kohtaan, joiden välittämien uutisten pohjalta asiaa on alettu puida myös blogeissa, mikäli niissä siis on ollut väärää informaatiota. Eli jos blogi katsotaan samanarvoiseksi julkaisuksi muiden viestimien kanssa, tulisi vastedes jokaisen bloggarin muistaa, ettei lehtijuttujen tai muiden asiakirjojen perusteella saa ilmaista mielipidettään joutumatta siitä edesvastuuseen. Mutta voiko lehtijutun perusteella puhjennutta subjektiivista näkökulmaa verrata varsinaisiin lehtijuttuihin? Laki sananvapauden käyttämisestä joukkoviestimissä on luettavissa täältä. Suomalaisen oikeudenistunnon pääkäsittelyn vaiheetkin voi käydä lukemassa täältä, jos jaksaa lukea sen englanniksi.

Samizdat-konserni

Tietoa kansalle jakaa Lehti, tuo Samizdat-konsernin lippulaiva, joka on Janiin verrattuna aika onnekkaasti luovinut tässä ryppyotsaisten suomalaisten matkassa saamatta ainuttakaan kunnianloukkaussyytettä. Mutta hei, eihän näille voi kuin nauraa. Samizdat-konserniin kuuluu aika monta jyväskyläläistä blogia, joista Kumarrun teatraalisesti kuiskaten lähemmäksi vaikuttaa kiinnostavalta ja virkeältä.

Jyväskylä kuvina ja kertomuksina

40100.net esittelee Jyväskylää yllättävän ansiokkaasti vasta pari vuotta kaupungissa asumisensa jälkeen. Myös Kevätsipulikukissa vilahtelee silloin tällöin kuvia jyväskyläläisistä maisemista, mutta haircuttikin sujuu varsin mallikkaasti. Scillan säteilevään varjoon jäänyt hiuksensa juuri tummemmaksi värjännyt avomies Ville kirjoittaa Ihmiskurjan merkintöjään tavoitteenaan saavuttaa joskus mahdollisimman kultivoitunut habitus. Jyväskyläläisten opiskelijoiden tiet ikään kuin kohtaavat myös täällä Bloginneassakin. Neliapinan alias V.S. Luoma-aho Alussa oli sana ja Meillä kasvaa päissämme synteettistä kuitua johdattavat tiemme Kun Kirjoitan -blogiin Niemi-Pynttärin tykö ja sitä kautta löytyy monta uutta nimeä jyväskyläläisten yliopisto-opiskelijoiden kritiikkiblogista Oliko hyvä kirja?

Viestinnän opiskelija Mikael bloggaa Ihminen.orgissaan varsin mallikkaasti, mikä taitaa olla jyväskyläläisten blogien tavaramerkki. Myös Jaakobin testamentissa juttua tulee solkenaan, mutta täällä Suu käy tyhjää. Pikku sankarimme elämän vaiheita on voinut seurata elokuusta asti.  Pastori puolestaan pölisee ja laittaa kuviakin tulemaan. Blogisanomien toimittajakin on kerran tullut heitetyksi luokasta ulos Kilpisen pahamaineisessa koulussa "jatkuvan pölisemisen takia". Jyväskylässä vaikuttaa myös muita kuin varsinaisia opiskelijoiden blogeja. Unelmakodin saavuttamista voi seurata Kämppä-blogissa ja perinteistä päiväkirjaaa edustavat Vellamon vedenalainen maailma sekä Jennin ikioma.org.

Bloggaavat taiteilijat

Jossakin vaiheessa näitä blogeja tutkiessa tuli mieleen, että ne kaikki tuntevat toisensa.Kuten nämäkin jyväskyläläiset kuvataiteilijat, joista tunnetuimpana mainittakoon Kirsi Neuvonen. Jyväskylän taiteilijaseuran 60-vuotisjuhlavuoden kunniaksi aloitettiin taiteilijoiden blog-projekti. Blogin tarkoitus on havainnollistaa seuran jäsenten ja yleensä taiteilijoiden nykypäivän toimintaa taiteilijana, tehdä tavallaan reaaliaikaista historiaa juhlavuoden kunniaksi.
Projektiin ilmoittautuneet taiteilijat kirjoittavat juhlavuoden ajan töistään, työskentelystään ja tuntemuksistaan kukin omaan blogiinsa.


Mainintoja muualta ja uutuuksia

Tämän kuivakan pölisemisen ja asiapitoisen lehtemme päätteeksi pari virkistävää mainintaa muualta. Pettäjän kotona on helsinkiläisen miehen vaimon ylläpitämä blogi, joka nostaa niskakarvat pystyyn sähköiseen viestintään tottuneelta toimittajaltakin. Mustasukkaisuutta, sähköposteja, kännykkäviestejä.... sähköistä draamaa, jota lukiessa unohtuu, että toisten sähköpostien lukeminen on rikos. Hieno ja yksinkertainen toteutus. Myös Eräs eroaminen koskettaa toimittajaa. Näitä lukiessa äkisti ymmärtää, miksi ei ole lukenut viime aikoina kovin paljon kirjoja. Toisenlaista näkökulmaa pettämiseen näyttää uudistunut Benrope, jonka dialogin  Tommi sitten yllättäen omii omiin nimiinsä. Sitähän se on, kun pimppaa tekee äkisti mieli.

Urheilua

Lumia odotellessa kannattaa myös alkaa seurata hiihtopummi Arttu Muukkosen Elämää Alpeilla, vaikka Sveitsissäkään ei lunta juuri olekaan. Myös Uskelan Sami on avannut hiihtobloginsa Skier's Thoughts. Jos näistä saa kipinän lumille, niin myös ummikoille löytyy kätevästi hiihtokoulu ihan netistä, ettei tartte sitten suihkia kylmässä hikipäässä.


"Kerran Jyväskylän ylioppilaslehden "toimitus suosittelee"-palstalla oli seuraavanlainen lausahdus:

Jos luulit että elämä on tylsää, lue blogeja. Huomaat, että se yleensä on."

- Mikael