Onkohan tämä meemi, jossa omituisuuksiaan on saanut esitellä oikein luvan kanssa, kaikkien aikojen suosituin? Tuntuu, että lähes mahdoton on löytää blogia, jossa omituisuuksia ei esiteltäisi. Miten me nyt näin rakastuneita olemme omiin kummallisuuksimme?  Haasteen on ottanut vastaan sellainenkin bloggaaja jota kukaan ei ole edes haastanut. Sillä tavalla. Kaikkia omituisuuksia ei millään jaksa täällä esitellä, mutta kerrotaan nyt kumminkin että Tui tykkää kaurapuurosta, Herkku harrastaa outoja asentoja, Veloena lukee runoja, Turistilla on ujo pissi, Tiia asettelee kaupassa pehmoeläimiä miellyttävämpiin asentoihin, Sven on kova saunomaan, Tommi nukkuu kädet kainaloissa nyrkkiin löyhästi puserrettuina, Mea taas ei suostu mieltämään tapojaan omituisuuksiksi ja Benrope on samoilla linjoilla. Rauno taas kieltäytyi osallistumasta meemiin, mikä vasta omituista onkin. Voiko meemeistä muka kieltäytyä? Marimba esitti eräässä keskustelussa myös uuden meemi-idean. Onhan nimittäin ilmiselvästi sillä tavalla, että lähimmäisemme tuntevat omituisuutemme paremmin kuin me itse. Joten olisiko kysyntää meemille jossa kertoisimme toisillemme toistemme omituiset piirteet? Tällä keinoin varmasti saisimmekin paljon sopua ja hyvää mieltä lisättyä Blogistaniaan. No huono vitsi, myönnetään.

Blogiajokortti

Sven on laatinut opinto-ohjelman blogiajokorttia varten, tosin lähinnä itseään ajatellen. Mutta olisiko näistä runoilijan laatimista käytöksen kultaisista säännöistä suuntaviittaa myös meille muille? Sven, tuo blogimaailman Kaarina Suonperä, nostaa esiin monia hyviä toimintatapoja, kuten että pitää kirjoittaa ja kommentoida ainoastaan innostuksen vallassa. Sven on tullut myös siihen tulokseen että erityisesti muita haukkuessa ei kannattaisi mainita nimeä vaan viskoa vitutuksensa ylimalkaisemmin, niin ettei kiihkeistä mielipiteistä joutuisi myöhemmin edesvastuuseen.. Liekö tämä idea tullut siitä, että Mitvit, tuo Blogistanian Picasso juuri äsken sattumalta sai silmiinsä Käymälässä joskus lokakuussa julkaistun purkauksen jossa Sven ilmaisi inhotuksensa Mitvitin asennehorisontteja kohtaan. Hiukan myöhemmin Mitvit oli esittänyt myönteisiä kommentteja Käymälästä, minkä perusteella Sven oli tajunnut Mitvitin suuruuden ja muuttanut näkemyksensä mainituista asennehorisonteista. Näin se ihmismieli toimii ja hienoa että kaikki ovat löytäneet toisensa ja ovat onnellisia ja tyytyväisiä. Mekin täällä Blogisanomissa arvostamme ihmisiä jotka pitävät meistä. Sama se millaisia muuten olette, ihmiset jotka pitävät meistä ovat tämän yhteiskunnan eliittiä. Malja teille, vaikka on vasta aamupäivä tätä kirjoittaessani.

Mene koekaniiniksi

Lehtemme on myynyt mainostilaa. Mitä? No täytyyhän meidänkin elää. Leena Ketonen tekee  käytettävyystutkimusta uusista tuotteista ja palveluista ja hän kaipaa teitä armaat bloggaajat koska teillä saattaa olla mielipiteitä ajankohtaisista asioista. Käytettävyystutkimuksessa kerätään tietoa uudesta, usein julkaisemattomasta ja suunnitteella olevasta tuotteesta tai laitteesta. Testiin osallistumisesta annetaan pieni, muodollinen palkkio. Palkkion suuruus määräytyy testin keston perusteella. Palkkio kerrotaan aina etukäteen tutkimusaikaa sovittaessa. Aina on valittavana Stockmannin 20-40e lahjakortti ja vaihtelevasti myös muuta - leffalippuja ja lehtitilauksia. Tutkimukset ovat eri mittaisia mutta eivät yli 2h pituisia. Käytännössä tutkimukseen menee aikaa 30min-1,5h testattavasta tuotteesta ja jutun määrästä riippuen. Tutkimuksiin voi ilmoittautua verkossa, osoitteessa: www.etnoteam.fi/tutkimus/Tutkimukset tehdään toimistolla Vilhonkatu 6:ssa, Helsingissä.

Kiimainen punkkari

Ohi Ammutun kautta löytyi mainio lausegenraattori. Paljastui muun muassa että Blogisanomat on kurttuinen kukkanen. Hiukan myöhemmin tuli selväksi että olemme rautainen kakka. Lausegeneraattorin parissa aika kuluu mukavasti. Kun ensin on huvitellut omalla nimellään, voi sinne syöttää myös vihamiestensa tai muiden riesojen nimiä ja saada edes jotain hupia tulehtuneista ihmissuhteistaan.

Ja sitten vakavoidutaan

Viistolla pinnalla täytti vuoden. Parhaimmat onnittelumme! Mutta ilo ja suru kulkevat elämässä useinkin rinnakkain ja niinpä kaurakin vakavoitui muistelemaan isäänsä. Niin se vain on, että kun lähiomainen kuolee, moni asia muuttuu pysyvästi eikä mikään ole enää ennallaan. Eikä palaa ennalleen, vaikka vuosien myötä suru ja kaipaus muuttavatkin muotoaan. Samaa pohditaan paluussa, vuosien jälkeenkin tulee mieleen pieniä asioita joita toivoisi voivansa tehdä yhdessä isän kanssa. Mieleen tulee toimittajallekin taas Taisto Summasen kuuluisa syyllistysruno:  Käy äidillä vieraissa silloin, kun äitisi elossa on.

Kuumia kirjastosutturoita

Jemoryn Jenni on tyypitellyt hekumoivat kirjastonhoitajat neljään kategoriaan. Kukapa olisi uskonut, että kirjastonhoitajissa on niin moneksi. Attribuutteina klassiset fetissit hengenvaarallisista nyörikengistä tiukkaan kynähameeseen ja giganttiseen nutturaan saakka.

Kimppablogit trendinä

No siis mehän täällä BS:ssä olemme tienneet tämän jo vaikka kuinka kauan, mutta nyt muuallakin on herätty huomaamaan, että kimppablogit ovat trendi. Tämä meidänkin blogimme on eräänlainen kimppablogi. Kahden kimppa. Ja välillä kahden kimppu, kun ollaan toistemme kimpussa. Ja mikä se sitten on? Mutta siis Digikko esittelee missä kimppablogeissa hän nyt käy jakamassa tietämystään. Tuija ounastelee että bloggaamisesta löytyisi vauhtia jopa urakehitykseen. No totta ihmeessä! Kyllä se ura tästä kehittyy, mutta mihin suuntaan, kas siinä kysymys. Joskaan ei kovin kiinnostava.

olin ajatellut jakaa elämäni kahtia: että on työ (mikä tahansa) ja sitten on se, mitä rakastan. nyt mietin, josko ne kaksi voisi yhdistää. siitä olisi hyötyä kumpaankin, olisin kenties kokonainen.

-Tuote