Pakkanen on kangistanut vuoroin Vuodatuksen, vuoroin bloggerin. Se on tehnyt meistä äreitä eikä pilakuvakohukaan osoita laantumisen merkkejä myöskään blogistaniassa. Vääntö jatkuu kunnes, joku joutuu antamaan periksi. Aina jää jotakin hampaankoloon ja uusi konflikti lymyää kulman takana.Mitähän tähän enää voisi lisätä.

Muodonmuutoksia

Nyt onkin muodonmuutosten aika käsillä. Ollapa kesällä sutjakka kuin pajunvarsi vihreässä mekossaan, jonka helmoja leppeä kesätuuli hiljalleen heiluttaapi. Tämä ihan Runebergin päivän kunniaksi. Runebergillähän oli pienenä poikana vakava sairaus, risataudin aiheuttama rauhasten turpoaminen, ja lohdutukseksi pienen Runebergin mamma tarjosi joskus jopa kokonaisen sokeritopallisen pienelle pojalleen makeanhimon lannistamiseksi. Runeberg jäi makean koukkuun iäksi. Siispä Takaisin ruotuun, josta löytyi muodonmuutokseen tarvittava linkki kalorilaskuriin. Toisaalta joulejen kyttääminen ei ole tervettä, kuten Laiskuusmaisteri päiväkirjassaan kertoo. Sokeriaddikti on siitä huolimatta lähellä tavoitettaan, joten tsemppiä loppumetreille.Villen blogin kuvaa ei ehkä kannata mennä katsomaan näinä päivinä, mikäli Runebergin tortuilla on ollut tapana maistua.

Uusia kevään kuoseja!

Lost in supermarket kaipailee blogiinsa muutosta. Ei muuta kuin tuumasta toimeen. Herkku on kunnostautunut uusien sivupohjien tarjoilemiseen. Tilaisuutta on hyväksi käyttänyt ainakin Susu Petal, jonka uusi ulkoasu on kerrassaan herkku. Myös Tilly Thysin ulkoasuihin kannattaa tutustua, jos vanhat vuodatuksen sivupohjat alkavat kyllästyttää. Ihan kipsissäkään ei ole ollut viime aikoina ihan kipsissä, vaan ahkeroinut merkinnän blogien ulkoasun tärkeydestä.

Maija naurattaa

Maija Mallikorttia on naurattanut tänään ja jokin vihreä ötökkätyyppi heiluttelee siellä huolettomasti kätösiään. Maija mallikortin kommenttipalstalta löytynyt vaatetusmeemiin osallistuminen  (miksi nämä tiet ovat niin hankalia siellä livejournalissa?) sen sijaan nauratti myös täällä päässä. Joskus "ei" ei vaan riitä, vaan olo on kuin varsovalaisella sorsalla. Hämmentynyt, mutta toiveikas, kuten Sinikantinen vihko -blogin Neiti A asian ilmaisee.


Pieni bloggari, synttärit ja å

Onko Suomen nuorin bloggaaja tässä? Siniorvokki on 6-vuotias tyttönen, joka kertoo eloisasti lapsen mietteistään Pienissä merkinnöissään. Suloinen blogi! Keravan kolli Kervå on sen sijaan täyttänyt jonkin verran enemmän vuosia ja juhlinut laulellen muhkean kakun kanssa. Vuosi lisää tuo muutoksia sekin. Onnittelemme. Lisää ruotsalaisia åita löytyy tänään Munaajasta, mutta ei se haita, olihan se Runebergin äidinkieli kumminkin.

Mainoksia

Linjakohinaa on ottanut kantaa Sotkan poikien ruudusta katoamiseen ja uuteen mainoskampanjaan, jonka ideaa mekin voisimme silloin tällöin lainata. Tee ite parempi on kiva motto kaikille elämän kolhimille amatööreille.

Todellinen blogilöytö kaikille suut kuivina iltasatua lukeville vanhemmille: Menkää Satusedälle! Siellä Satusetä lukee teidän lapsien sadut.


Bloggaaminen ei ole tervettä.

- Petra, kommentaattori

35494.jpg