Tässähän voisi melkein sanoa samalla tavalla kuin Sugar: Välillä mä ymmärrän miks mulla on paljon ystäviä ja miks ne oikeasti tykkää musta. Vaikka lähempänä on oikeastaan se huomio, että jossain välissä ja huomaamattaan sitä on tullut hankkineeksi joitakin vihollisiakin, jotka eivät tykkää musta ihan yhtä paljon. Noone ehdottaa lintuinfluenssaa ja muslimien kostoiskua odotellessaan että ihmisten kannattaisi pyytää anteeksi niiltä jotka käyttäytyvät siihen malliin kuin olisivat loukkaantuneet jostakin. Koska idea on hyvä, julistamme tämän viikon  anteeksipyytämisen ja anteeksiantamisen viikoksi. Blogisanomathan on salaa ahkeroinut useammallakin palstalla anteeksipyytelyn jalossa toimessa, vaikka tulokset eivät toistaiseksi ole olleet kovin merkittävät. Anteeksipyytelyämme ei kenties pidetä aivan uskottavana koska olemme tällainen neljäs valtiomahti. Tästä lähtien suhtaudumme työhömme entistä vastuullisemmin kunhan muistatte että kun on lusikalla annettu, ei voi kauhalla vaatia. Mutta sitä tässä on nyt mietitty, että miksi me suomalaiset olemme sellaisia kuin olemme. Kiteitä sanoo aika hyvin kulttuuristamme, joka vaikuttaa humoristiselta jyrkkine yllätyksineen ja mielenliikkeineen. Ikään kuin ihmisiltä puuttuisivat lattia, seinät ja katto: usko, toivo ja rakkaus - ja tämä asiaintila on jatkuvasti vaarassa paljastua nolosti. Mutta siis kerta vielä kiellon päälle: pyydämme nyt tässä anteeksi kaikilta joita lehtemme linja on loukannut. Ja pyyntö on vilpitön. Älköön siis puuttuko uskoa, toivoa ja rakkautta elämästänne, ainakaan tällä viikolla.

Eläköön se sisäinen huuto

Entä kun kaikki on jo sanottu? Ja vielä paremmin kuin mihin itse pystymme? Sehän se on bloggaajan painajainen, ellei numero yksi, niin hyvä kakkonen ainakin. Mutta toisaalta, kuten Arja toteaa:  Sittenkin voi vielä tulla se sisäinen huuto. Se mikä on pakko sanoa.  Niinpä.  Toisaalla Mediaope ehti julistaa helmikuun höpökuukaudeksi, tuhoisin seurauksin. Kommenttilaatikossa käytin vakavampaa keskustelua kuin miesmuistiin, (tosin eihän se miesmuisti onneksi nyt niin pitkä ole, toisin kuin eräillä) joka päätyi riemukkaaseen viestien poisteluun keskustelijoiden ryhtyessä katumaan puheitaan. Niin niin, olin siellä minäkin selittelemässä, auta armias sentään. Mediaopettaja kertoi, ettei hänen bloginsa ole kovin kunnianhimoinen. No ilmankos se meitä miellyttää koska mekään emme ole erityisen kunnianhimoisia. On kiva paneutua kiinnostaviin asioihin, mutta miksi himoita kunniaa? Edes kirjallista kunniaa. Ja kirjojen kanssa voi tehdä niin paljon muutakin hauskaa kuin lukea niitä. Niille voi puhua ja hyräillä ja niiden kanssa voi tanssia. Ja netin kautta voi pidentää laina-aikoja uudestaan ja uudestaan, kuten Saara Mediaopen kommenttilaatikossa todistaa.

Sisään ja ulos

Tiina Kaarela haaveilee että voisi blogata nimimerkillä ja syytää pahan mielensä virtuaaliavaruuteen sen sijaan että nyt saa ihmissuhde kärsiä. Joskus olisi vain niin kiva ärsyttää ihmisiä joutumatta edesvastuuseen. Keskenkasvuisiakaan ei aina viitsi ärsyttää, vastaukseksi kun saa vain epä-älyllistä inttämistä tai, mikä vielä pahempaa, naiiveja ihmissuhdeneuvoja kokemuksen syvällä rintaäänellä, mistä MariaKristiina sitten otti hiukan itseensä, koska ilmeisesti tunsi joskus lähimenneisyydessä antaneensa naiiveja ihmissuhdeneuvoja paatuneelle Kaarelalle. MariaKristina alkoi miettiä mistä tämä hänen ja Kaarelan välinen negatiivinen suhde on alunperin lähtenyt eskaloitumaan. Tämä nettiympäristö on siitä kiehtova, että täällä asiat tosiaan usein lähtevät eskaloitumaan mitä yllättävimmillä ja mieleenpainuvimmilla tavoilla. Ja mikä hieno sana: eskaloitua. Painakaa se mieleenne ja laajentakaa sanavarastoanne. Turisti Kaarelan kommenttiosastolla paljastaa suunnittelevansa kaapista ulos tulemista ja oman nimen käyttöön ottamista. Tuskinpa on tyttö vakavissaan. Vai onko sittenkin. Vakava askel, vakava askel. Niin kuin tietysti haaveet maalle muuttamisestakin. Ei maalle kannata muuttaa Turisti, ei siellä mitään ole, ei edes omaa rauhaa, vaikka niin voisi tyhmempi luulla.

Lisää asiantuntemusta

Blogistania saa lisää asiantuntemusta Pekka Gronowin lisättyä bloginsa listalle. Siellä kannattaa käydä tutkimassa mikäli tekijänoikeudet jotakin kiinnostavat. Ihan hyvä lisä, sillä nythän on viime aikoina ollut Blogistaniassa vähän sellaista henkeä ettei tekijöillä juuri mitään oikeuksia kuulu ollakaan. Ja miksi kuuluisikaan, tekeminenhän on sinällään hauskaa ja riittävä palkinto, kuten jokainen bloggaaja hyvin tietää. Sami seuraa hanakasti ulkomaista lehdistöä ja nyt on Guardian unohtanut punkin ja mikä pahinta Sibeliuksen. Ei muuta kuin valitusta tekemään. Hienoa että meillä on tällaisia valppaita henkilöitä valvomassa suomalaisten etuja.

Nuori mies etsii seuraa kokeneista naisista

Lentävässä juustossa on petytty inhimillisen keskustelun mahdollisuuksiin. Puhuminen on aina turhaa. Tämä ei Ritaa pelästytä koska hän on syvästi ihastunut Tommin tapaan jäsentää maailmaa. Jäämme seuraamaan kuinka angstisen nuoren miehen ja maailmaa nähneen rouvan suhde etenee.

Muut mediat kirjoittavat

Kilpailijamme Lehti raportoi eduskunnassa käydystä keskustelusta joka liittyy seksin ostamisen kieltämiseen. Vanhasen ja Hyssälän yhteisaloite "muutaman iloisen pojan ja iloisen tytön tilaamisesta Aleksis Kiven kadulta" ei johtanut toivottuun lopputulokseen. Mutta muualla on vielä toiveita uudenlaisesta rinnakkaiselosta. Lehti nimittäin raportui myös että Luther-säätiössä pohditaan uudenlaisen yhteistyön aloittamista naispappien kanssa. Ensimmäisen PC-viruksen syntymäpäivä oli mennä ohi aivan huomaamatta. Onneksi valpas Tekno-Kekko huomioi tapahtuman. Sanoma ihmiskunnalle ymmärtää yli nelikymppisten naisten päälle. Ihan tuli kaikkien yli nelikymppisten naisten puolesta kyynel silmään tuota lukiessa. Mutta kyllä yli nelikymppiset miehetkin osaavat olla ihania. Ja jotkut nuoremmat ja vanhemmatkin.

Ja lopuksi ilouutinen
Siilimys on hetkeksi herännyt horroksestaan ja jakaa kanssamme utopiansa sellaisesta paremmasta maailmasta jossa kaikki välittävät toisista ja yrittävät miettiä mikä on oikein ja tehdä sitten niin:

Siilit ovat rohkeita ollessaan siellä, eivät pelkää kuolemista, eivät väärässäolemista, eivät eri mieltä olevaa tai erilaista siiliä, vaikka olisi kretuliini. Ne pitävät kiinni siitä mihin uskovat, mutta punnitsevat silti ajattelutapojaan ja kuuntelevat toisia siilejä, etteivät vain tulisi tuominneeksi ylimielisyydessään muita miten sattuu. Ne tietävät olevansa tärkeitä, eläviä olentoja, mutta eivät erehtymättömiä, tai tärkeämpiä kuin toiset.