Oikein paljon onnea, Mea. Mitä tämä voitto sinulle merkitsee?

Kiitos, onneahan ei olekaan koskaan liikaa. Joidenkin mielestä ei aina edes riittävästi. Eilisestä lähtien saaduilla toivotuksilla näin pienen ihmisen voisi kuvitella elävän onnen huumassa aika kauan. Ja elääkin.

Vaikean kysymyksen heti lykkäsit kärkeen. Voitto merkitsee tietenkin kiitosta, vastakaikua, kaivattua palautetta ja hyvää mieltä siitä, että olen onnistunut kirjoittamaan yhteyden. Ja se merkitsee halua ja voimaa jaksaa uskoa ihmiseen ja siihen, että pienikin elämä, ihan tavallinenkin arki, voi olla mukavaa ja että jokaisen ympärillä tapahtuu asioita, hyviä ja huonoja, vaikka kuinka paljon ja niistä saattaa tehdä itselleen vaikka mitä, no vaikka päiväkirjan. Kirjan, jossa on tummiakin tahroja mutta joka nuhraantuneenakin on itselle rakas ja ainut laatuaan. Se merkitsee myös uskoa siihen, että kaikki on mahdollista.

Voitit parahiksi juuri seksipaljastusblogien rynnätessä Blogistaniaan. Oletko ajatellut, mikä vaikutus palkinnollasi on kaikille tavallisille naisbloggaajille?

Menopaussi on vähän sellainen, no vähän menopaussi, hiukan kukkahattuinen ja hellän lempeä keittiönpöytäkeskustelu. Olisikohan tällä joku sellainen sanoma, että jokanaisellakin on mahdollisuus. Ettei vaan ihan antaisi jopa uskoa siihen, että sisäinen kauneus on vielä arvossaan.

Menopaussin "verevä ja tunteikas" linja puri tuomaristoon, sen lisäksi keikut top-listan kärkipäässä runsaalla lukijamäärällä. Lähettelet sopivan pituisia postauksia tuiki tavallisista aiheista. Saat muovipussin taittelemisen kuulostamaan mielenkiintoiselta. Minkä luulet olevan suosiosi salaisuus?

Arkipäiväisyys, keskustelevuus, keveys, helppous, sopivan pienet lusikkaleivät, tuttuus ja jotain tekemistä saattaa olla silläkin, että Mea on ruumiiton ja loivan piirteetön, ärsyttämättömän yltiöpositiivinen nainen,
josta on helppo kuvitella kullekin itselle sopivan ikäinen, näköinen ja kokoinen ystävätoveri.

Olet blogisi "hyllytettyjen" perusteella blogannut vuodesta 2003. Tunnet aika paljon porukkaa. Onko blogin pitäminen käynyt helpommaksi vai nostaako suosio rimaa?

Alussa oli helpompaa, kun rimaa ei ollut huomannut asettaa ollenkaan ja saattoi vaan kävellä sisään ja ryhtyä ravistelemaan päästään tekstiä. Kun sen riman sitten hoksasi asentaa, niin alkoivat vaikeudet, kun sitä tuppaa nostamaan joka päivä. Aina ei voi onnistua ja silti kuitenkin haluaisi kirjoittaa muutakin kuin kauppalappuja, niin että joka jutussa olisi joku koukku ja sisäinen säie, ettei peräti pointti. On käynyt vaikeammaksi ja kuitenkin helpommaksi. Niin kuin elämä itse.

Luetko vanhoja juttujasi koskaan?

Kerran kokeilin mutta hävetti niin, että lopetin. Poistaisin sieltä ison osan, jos kehtaisin.

Blogisi ulkoasu on tyylikäs. Onko se ollut aina samanlainen?

Alkuperäinen Blogspot-blogi (http://www.menopaussi.blogspot.com/) oli vihreä ja melankolian ensimmäinenkin leiska seuraili samaa henkeä.
Nahkaliivi on muisto (http://kotisivu.mtv3.fi/benrope/diary2003_a7.html#2003_10_15_01 ) Ikuisen
kahvitauon (http://kahvitauko.blogspot.com/ ) toimarilta Benropelta (http://kotisivu.mtv3.fi/benrope/blog.html) ja liivistähän Mea ei luovu koskaan. Vaikka kaikki menisi, liivi pysyisi päällä. Nykyinen maitokahvimalli syntyi vuosi sitten kerran yössä päähän päsähtäneestä
ideasta, kun katselin Venus-patsasta ja ajattelin, että sille se olisi aika mukavan näköinen mimmi nahkaliivi päällä.

Joskus varmasti tuntuu siltä, että takki on tyhjä eikä ole kenellekään mitään annettavaa. Onko lopettaminen käynyt mielessä?

Ei kovin vakavasti ole käynyt mielessä. Joskus tietysti on pää tyhjä ja käsissä ei ole kirjoitusta ja tuntuu, että millään kauppalistalla en kehtaa lukijoita vaivata ja että kaikki muut osaavat tämän paremmin ja minulla ei ole mitään annettavaa?.. Mutta sinnikäs asioiden loppuunsaattamisen pakko on
istutettu minuun syntyessäni ja toistaiseksi ei ole tuntunut siltä, että se loppu olisi nähty.

Mikä on saanut jatkamaan?

Kyllä se on tämä innostava ja aktiivinen lukijakunta, aktiivinen kommentointi ja tunne, että minulla on ystäviä, jotka oikeasti välittävät. Ja tunne, että vielä en ole nähnyt itseäni loppuun asti. Ehkä tuolla vasemmassa kammiossa vielä on jotain, joka pitäisi kaivaa ulos.

KIITOS