Toimituksen silmään on viime aikoina pistänyt pahasti. Blogistania kärsii selvästi kuukkeleitten jälkeisestä masennuksesta. Säkillinen serotoniinia ei taitaisi riittää tähän paremmuusjärjestyksestä riitelevään blogikansaan. On jopa ehdotettu, että BlogiSanomat laittaisi sivuilleen kuukauden parhaat blogit -palstan! Erittäin kiehtova ajatus, mutta BlogiSanomien toimittajilla ei ole missään vaiheessa ollut tarkoitus määrittää mikä blogi on hyvä ja mikä parempi. Pontimena on ollut yksinkertaisesti esitellä blogeja niiden tasosta tai tasottomuudesta välittämättä.

Sä mikset mua huomaa?

Illuusian (upeasti Pinserin top-listalla jo sijalla 132.) palstalla käydään kädenvääntöä juuri siitä, miksi toisia blogeja huomioidaan ja miksi toisia ei. Monta kiinnostavaa blogia menee toimitukseltakin ohi. 4.5. jälkeen blogilistalle on ilmoitettu 75 uutta blogia. Näistä 75:stä blogista muutama on ehditty esitellä Jäädykepiirikunnan, Kahviaddiktin kuin Karun Sellinkin sivuilla. BlogiSanomien toimituksen mielestä juuri uusien blogien esittely omista lähtökohdista käsin on kiitettävää toimintaa. Kuinka muuten uudet blogit, olivat ne sitten kenen tahansa kirjoittamia, voisivat tulla noteeratuiksi. On vaikea ymmärtää, että toisten blogeja omassa blogissaan mainostava esittelee jonkun toisen bloggarin mielestä vääriä blogeja. Tässä tapauksessa BlogiSanomien toimitus tietää kerrankin mistä puhuu. Kaikista Pinserin listan 1499 blogista BlogiSanomat suosittelee jokaista. Oman esittelynsä voi tehdä jokainen ja me mielellämme linkitämme sen esittelyn tänne.

Mocako häirikkö?

Toinen Blogistaniaa vaivaava harmi on erilaisten keskustelukulttuurien törmäys bloggareitten kommenttipalstoilla.Pitkän linjan kommentaattorien suorapuheinen möläyttely ei aina näy sopivan blogiaallon harjan päällä sulavasti surffaavien merkkihenkilöiden pirtaan. Häiriköksi on leimaantunut jo Mocarteskin, tuo harmittoman oloinen symppis, jonka postaukset menevät usein ohi hilseen.

Naiset kertovat miehistä

Toimitus kaiken tämän jälkeen teki vielä blogiraitilla rundin. Seurasimme viime aikaisia puheenvuoroja silmällä pitäen erityisesti naisten vuodatuksia, vaikka vastikään olikin juuri äitienpäivänumero. Naisille ei ilmeisesti mikään riitä. Häh? Töö. -niminen blogi (emme ota kantaa) vaikuttaa lupaavalta. Harmi vain, että kone on siellä tainnut juuri kaatua ja päivitystahti hiljentyä. Pistäkää kuitenkin nimi muistiin, jos vain suinkin kykenette. Tuolta Saahkan blogista tiemme vei Sariannan (onpas siinä harvinaisen kaunis nimi!) blogiin, joka ilmeisesti on nimeltään  Originality is nothing but judicious imitation (toimitus ei ota kantaa). Blogissaan Sarianna käsittelee rotumiehen määritelmää. Kipinkapin rotumiehet tarkastamaan jutun todenperäisyyttä. Kuinka ollakaan myös Anne Havukainen luettelee miehen toivottuja ominaisuuksia! Tämä kierros osoittautui varsin hedelmälliseksi. Hienoa, naiset!

Säätiedotus

Odotettavissa tänään: Illalla tuuli heikkenee. Jossain päin tihruttaa vettä, toisaalla on kovin kuivaa. Ukko Ylijumala iskee näillä näppäimillä salamoitaan, jotka kuitenkin lätsähtävät vesilasiin. Siitä saattaa hieman läikähtää ylikin jopa. Ja aamulla myrskyää, sanokaa meidän sanoneen.