Joskus elämä vie mennessään ja silloin on mentävä. Blogisanomien toimittaja on kuunnellut luontonsa kutsua ja toteuttanut itseään virtuaalimaailman ulkopuolella. Onneksi monet nuorena hankitut taidot taitaa vielä vanhananikin ja huomattavimmalta urheiluvammoilta on vältytty, mikä lienee onnenkauppaa. Koska aikaa syvälliseen tutkivaan journalismiin ei nyt ole, toimittaja tyytyy olemaan oma pinnallinen itsensä ja esittelee pari kiinnostavaa uutta trendiä, jotka tietenkin saattavat olla vanhojakin trendejä, päättäkää itse.

SOSIAALISET BLOGIT UUSI TRENDI

Maalainen, tuo dr. Philin vannoutunut fanittaja, on kiinnittänyt huomiota uuteen kiinnostavaan trendiin. Bloggarienkaan ei ole pakko taistella verissäpäin kärkipaikoista (kuolleella) top-listalla, vaan toinen toistaan tukemalla ja kannustamalla voidaan luoda uutta, myönteisempää ilmapiiriä Blogistaniaan. Niin se varmasti onkin, mutta nousevatko herttaisesti toisiaan kannustavat söpöt yhteisöblogit koskaan todelliseen kärkikvarttaaliin, mikä se sitten onkin ja onko sitä. Myös Veloenan, tuon vegaanikeijukaisen ajatukset ovat askarrelleet bloggareissa. Onkohan Eufemialla tosiaan tummat silmät ja pälyilevä katse? Juodaanko Häiriöklinkalla tosiaankin litroittain kaakaota? Onko Surrealistin kotona keltainen emalipannu? Saattaapa hyvinkin olla. Toimituksessakin näitä asioita mietitään päivittäin. Mocarteskin pohtii omalla sivullaan blogeja, mutta mitä hän oikeastaan sanoo?

VAIHTOEHTO BLOGGAAMISELLE

Kaipaatko kehittävää harrastusta? Haluaisitko kenties elää elämäsi onnellisena? Ryhdy puutarhuriksi. Jotkut ovat jo ryhtyneet. Viherpeukalo keskellä kämmentä, Villin pihan tarinoita, Noiduttu puutarhani, Ei perunan perunaa ja Puutarhasivuja kyntävät kaikki omalla tavallaan palstaviljelyn kivikkoista, mutta varsin antoisaa sarkaa. Toimittaja itse on onnellinen myytyään juuri viime kesänä maatilansa ja vapauduttuaan hyötykasviviljelyn onnellistuttavasta ikeestä. Joillekin puutarhanhoito sopii, toisille ei. Älkää siis ottako paineita siitä jos ette jaksa kitkeä nokkosta ja pujopuskaa kotinne seinustalta.

KILTIN IHMISEN SUOSIKIT

Viime numerossa kannustimme bloggaajia esittelemään löytämiään kiinnostavia uutuuksia. Aika harva on tainnut ryhtyä talkoisiin, mutta joku sentään. Kiltti ihminen esittelee varsin kiltisti omia löytöjään, kiitos siitä.