Tällä kertaa keskitymme nostamaan lehtemme tasoa. Se
alkaa tietenkin olla vaikeaa, koska lehtemme taso on tähänkin
mennessä noussut pelottavan korkeaksi. Tosin Sediksellä
voi olla asiasta erilainen näkemys, ainakin hänen mainintansa
tietämättömyydestä löyhäpäisten hyveenä sattui toimittajan sydämeen.
Mutta mitä Sedis tarkoittaa sanoessaan, että älyllisesti maailmaa
tarkastelevien blogien on vaikea nousta top-listan
kärkeen, vaikka hän ei millään muotoa väitä, että top-listan
kärjessä olevat blogit eivät tarkastelisi maailmaa älyllisesti? No
parempi kai, kun emme käytä aivokapasiteettiamme turhaan
miettimiseen, toteamme vain, että Blogisanomien nousu top-listan
kärkeen kävi vaivattomasti kuin kissan aivastus. Ja jos me sieltä
romahdamme, niin silloin tiedämme että lehtemme älyllinen taso on
karannut liian korkealle.
OTA LINKOLA LEMMIKIKSI
Ja kissan aivastuksesta onkin luonteva siirtyä viikon erääseen puheenaiheeseen. Kuka oikein on peto, kissa vai Pentti Linkola? Otapa nyt kantaa sinä ihminen siellä tietokoneesi ääressä, kumman ottaisit lemmikiksesi. Ihan oikeasti hei, kyllä se Linkolakin voisi olla söpö ja piristyä päästyään vierihoitoon. Vai mitä, Mocartes?
POUND JA NERUDA, NUO LAMPAAT EKSYNEET
Blogisiskon blogissa pohditaan sitä kuinka pitäisi suhtautua harhapoluille joutuneisiin kirjailijoihin, esimerkiksi Poundiin tai Nerudaan. Poundhan on tullut tunnetuksi (no nyt joku tietysti sanoo, ettei hän ole kovin tunnettu vrt. Sediksen puhe tyhmästä kansasta) fasistisista kytköksistään ja Neruda (lieneekö sen tunnetumpi?) erehtyi ylistämään isä aurinkoista. Pitäisikö ainoan oikean totuuden ääreltä lipsahtaneet tuomita kirjarovioille? Vai tulisiko heille antaa anteeksi? Pohdiskelua jatkaa ansiokkaasti Louhi keskustelupiireineen omassa blogissaan. Blogisanomat ottaa asiaan sen kannan että tendenssikirjallisuus on suurin piirtein aina tylsää, olipa se sitten kuinka oikea tai vääräoppista tahansa. Jos taas Pound tai Neruda ovat kirjoittaneet jotain muuta kuin tendenssikirjallisuutta (kuten kai ovat) niin kiitos, kyllä kelpaa Blogisanomille.
ARMAS KYYKYTTÄJÄN BLOGIVISIOT
Kuten viime numerossa jo hiukan lupailimme, pelätty kriitikkomme Armas Kyykyttäjä avaa sanaisen arkkunsa ja ryhtyy yleissivistyksensä ja erehtymättömän makunsa turvin jakamaan blogistanin väkeä vuohiin ja lampaisiin. Armas on kriitikko Jumalan armosta, hän kritisoi ja kyykyttää kaikkea mikä liikkuu, joten pitäkää kiinni tekoparroistanne ja silikoni-implanteistanne.
"Aion olla työmyyrä. Kaivaudun maan alle jos kuulen puhuttavan työstä."
Arinaa kirjoittaa Eino Vastaranta, onko tuo olevinaan nokkela nimi? Hän itse luonnehtii blogiaan luovaksi narinaksi suomenkieli poskessa (Einolla on sana hallussa). Luova narina on hänen omien sanojensa mukaan niiden epäkohtien näkemistä, joihin muut eivät vielä kiinnitä huomiota - perfektionismin ja nipottamisen taidetta. No nipottamiinenhan on taidetta jos mikä, joten kyllä tallainen agenda toki jo herättää kiinnostusta.
Eino Vastaranta aloitti aforistikon uransa kirjoittamalla aforismeja vessan seiniin, terveisiä vain kaikille siivoojille jotka kuuden euron tuntipalkalla ovat kynnet verillä yrittäneet vapauttaa vessoja Einon hengentuotteista. Nyt siivojille huojentava uutinen: Tästä lähtien blogi on Einon julkinen vessa. Eino antaa lukijoille luvan myös kommentoida. Kovin paljon kommentteja hänen vessakirjoituksensa eivät ole toistaiseksi poikineet. Toisaalta kommenttien määrähän ei millään tavoin ole verrannollinen, edes käänteisesti, blogin tasoon. Jotkut blogit herättävät keskustelua ja toiset eivät. Eihän keskustelu ole mikään itseisarvo. Vai onko sittenkin?
Tällä hetkellä Arina killittelee blogilistalla siellä tuhannen kieppeillä. Mikä teitä oikein vaivaa, arvoisat lukijat? Eivätkö vessakirjoitukset kiinnosta? "Vihreä liike alkaa kotoa. Jätä juustoleipä pöydälle viikoksi." Sillä tavalla. Merkatkaapa nyt kiltisti tämä blogi suosikkilistaanne. On tämä nyt ainakin yhtä hyvä kuin moni top sadan tuntumassa pyörivä omasta kulttimaineestaan unta näkevä blogi. Ulkoasussa olisi säätämistä, mutta kaikkihan eivät ole nörttejä.
Mikäli Tampereen murre ei ahdista ja tunnet viehtymystä pullantuoksuun, saattaa oikea suunta Blogistanissa olla tämä. Iloinen leipuri tarjoaa reseptien ohessa pieniä kulttuurihistoriallisia katsauksia omaan liikuttavaan menneisyyteensä, palveluun kuuluu myös arvio leivonnaisen todennäköisestä maistuvuudesta, esimerkiksi pullakakun valmistamista hän ei suosittele, kuten viisasta onkin. Mitäpä tästä voisi sanoa. Hyväntuulinen blogi, jonka sanomaa voisi toki terävöittääkin, kunhan keksisi miten. Tämäkään blogi ei ulkoasullaan juhli, mutta ehkä sekin on vain sympaattista tässä maailmassa jossa ei oikeastaan kukaan muu enää muulla juhlikaan kuin ulkoasulla.
Ja sitten viikon yllättäjä. Mikä hätänä
perkaa tavallisen tallaajan elämää kiitettävän taloudellisella
otteella. "Jossain on aina joku jolla menee vielä huonommin." Mikä
suurenmoisen lohduttava lause, kunhan vain omalla kohdalla keksisi
jonkun kehen väite pätee. Itse luulen, että joutuminen Blogisanomien
kriitikoksi on urani pohjanoteeraus. Mutta maasta se pienikin
ponnistaa. En loukkaa Mikä hätänä blogin tiiviyttä sortumalla
ympäripyöreään satuiluun, jonka ainoa tarkoitus olisi saada kasaan
määrätty määrä sanoja. Olkoon tässä tämä, prkl.
Ja nyt on jälleen aika haikeiden jäähyväisten oi rakkaat lukijat. Mutta kenties me jälleen tapaamme. Emme tiedä päivää, emmekä hetkeä, mutta olkaa valmiit. Hyvää viikonjatkoa!
Kommentit