Kirjoittaja
( e-mail )
Kuvaus
Täällä puhutaan siitä mistä puhutaan.

+ Matalimmat skandaalit
+ Kieroimmat bloggarit
+ Kuumimmat puheenaiheet
27.04.2005 - 22:36
Jaaha, mihin tässä enää keltaista lehteä tarvitaan, kun Helsingin Sanomatkin jo uutisoi Kuukkeleista:

"Menopaussille Kultainen kuukkeli -blogipalkinto






Kultainen kuukkeli -palkinnot on jaettu keskiviikkona. Suomalaisia blogeja järjestykseen laittavan kilpailun voiton vei tällä kertaa päiväkirjaa muistuttava Menopaussi. Menopaussia pitää nimimerkki Mea, joka palkintoraadin mukaan "kirjoittaa naisen elämästä verevästi ja tunteella".
     
Parhaan uuden blogin palkinnon sai  Kallioblogi, joka on viiden kalliolaisen yhteistyön tulos.
     
Palkintoja jaettiin kymmenessä virallisessa sarjassa. Palkinnoista päätti raati, mutta suurin osa ehdokkaista valittiin yleisön esittämien ehdotusten pohjalta. Raati kiitti lisäksi mm. suomalaisia blogeja kehittänyttä Sami Köykkää ja sukellus.fi -sivuston toimintaa Aasian tsunamikatastrofin aikana.
     
Kunnianosoitusten ohella gaalan järjestäjät lähettivät kitkeriä terveisiä kulttuuriministeri Tanja Karpelalle. Hänet palkittiin rautaisella lintuhäkillä, koska hän on ehdottanut kouluihin ja kirjastoihin suodattimia, jotka estäisivät pääsyn osaan internetiä. Blogiaktivistien mielestä moinen uhkaa vapaata julkista keskustelua.
     
Kilpailun järjestäjät määrittelevät blogin niin, että se on päiväkirjamainen tai muuten kronologisessa järjestyksessä julkaistu sivusto, jonka merkinnät keskittyvät tiettyyn aiheeseen. Blogeja päivitetään tavallisesti useammin kuin normaalia kotisivua"


Iso halaus Mealle ja Menopaussille. Ja onnittelut kaikille muille voittajille.

Paras Päiväkirja:

Hassuja heräämisiä

Paras erikoisalablogi:
Kuukauden kuvat

Paras Kolumni:
Kari Haakana

Paras vähän tunnettu blogi:

Hockeyblog

Paras viilaus:
PNUK

Paras tagline:
KASA

Humoristisin blogi:
Mitvit

Paras merkintä:
Tumpelo

Superkuukkeli:
Sami Köykkä

Kunniamaininnat:

Vuoden blogiteko
Sukellus.fi

Undergroundpalkinto:
Neuleblogit

Kahlittu Kuukkeli:
Tanja Karpela - blogien vastaisesta työstään

Lue lisää  Kuukkeliblogista.

 

Tunnelmia gaalasta tai kommentteja valinnoista löytyy kaikkialta eli vaikkapa täältä: Minya, Perkeleen periskooppi, Gloomy SundayJäädykepiirikunta, Tumpelo, Turisti, Benrope, Visukinttu, Varo vaan, Kuulutuksen koulutusohjelma, BlogStar, The Butt Ugly Weblog, Tiramisu, SchizoBlog, Sedis Blog...

mea www
28.04.2005 - 00:36
Kiitos BS:n toimitukseen. Olipahan mukavan jyhkeä halaus.
tuntematon
28.04.2005 - 12:26
TÄTIEN VASTAISKU?
"Esimerkiksi Schizoblog. Kauheasti kaikki hehkuttaa ja kirjoittaja on puolijumala. Silti teksti on tylsää, kerrotaan mitä viikolla tehty, kuvaillaan viinaa ja muutenkin sisältö on aika laimeaa. Mutta kun kerran kirjoittaja on itse Hän, on se parasta mitä on."

Täti Penseä sanoo painavan sanansa hypetyksestä ja "kik->kuukkeleista. Laittavatko tädit nyt asiat paikalleen Blogistanissa?

tuntematon
28.04.2005 - 12:44
"But all-in-all I enjoyed myself and I know others did as well. I was a bit disappointed because I want to see the Finnish blogosphere grow and be taken seriously - an event like this could bolster support in the mainstream, but honestly, because of the unprofessionalism by Janne Jalkanen, Kari Haakana and others - I think it had the opposite effect. I hope I’m wrong."

Finland for thouht- blogin kirjoittaja esittää purevaa kritiikkiä blogigaalan järjestelyistä ja tuomarien itsensä palkitsemisesta. Hänen mielestään Ruotsissa blogit otetaan jo vakavasti, mutta Suomessa vähätellään itse niiden merkitystä.


Jere
28.04.2005 - 15:30
http://lehti.samizdat.info eli kolleganne näyttävän jakaneen omat blogipalkintonsa. :)
Anonyymi
28.04.2005 - 16:10
Aivan uskomattoman upea haastattelu Measta! Kiitos.
kaura www
28.04.2005 - 19:17
Kiitos Mea-haastattelusta! Olette toivottavasti panneet merkille myös Kultainen megafoni -palkinnot, kröhöm kröhöm.
anonyymi
28.04.2005 - 21:54
Velikulta se vasta antaa täyslaidallisen Kuukkeliarvosteluillaan. Huomenna on odotettavissa lisää kipakkaa tekstiä.
Vaietaanko tämä kritiikki?
S
28.04.2005 - 22:05
Ei vaieta. Odotellaan huomiseen.
velikulta www
30.04.2005 - 20:23
Sorge, S ja kumpp.
Kyseessä oli lähinnä testi siitä kuinka
tosissaan nämä grafomaanikot sormenpäitään
näppikseen hakkaavat ja onko Kuukkelin lennolla
edellytyksiä jatkua ja nostaa arvostustaan.
S
30.04.2005 - 22:30
Ei mitään, Velikulta. Sitähän tässä juuri tutkaillaan ja parasta toivotaan. Blogien arvostusta tulee nostaa, siitä ei liene epäilystäkään.
Nimesi
Sähköpostiosoitteesi
Kotisivusi osoite
Kommentti
Voit käyttää kommenteissasi seuraavia HTML-elementtejä: a, b, i, u, code